Ensiesiintyminen kotiyleisön edessä oli amatööriluokissa kilpailevalle Jennille elämän tiukin paikka.
Helsinki International Horse Show sai tänä vuonna kilpailijakseen henkilön, jota on kosiskeltu kilpakentälle jo usean vuoden ajan. F1-maailmanmestari Kimi Räikkösen Jenni-vaimo on harrastanut kilparatsastusta tosissaan jo usean vuoden ajan, mutta nyt aika oli kypsä ensiesiintymiselle kotiyleisön edessä.
Torstaina kisattu National Tour 130 -luokka meni Jenniltä lopulta hyvin, ja hän oli tuloksissa kymmenes. Hän teki puhtaan suorituksen kentällä, saaden vain ainoastaan yhden virhepisteen yliajasta. Jennin valmentajana työskentelevä Lontoon olympialaisten kultamitalisti Steve Guerdat oli kisan jälkeen ylpeä suojatistaan.
– Hyvä, hyvä, hyvä, Steve kehui Jenniä suomeksi saaden paikalla olleet median edustajat nauramaan.

Myös Jenni itse oli suoritukseensa tyytyväinen, kisan jälkeen ratsastajan kasvoilla oli nähtävissä onnellinen ja leveä helpotuksen hymy.
– Joo, kisa jännitti niin paljon. Kun se oli ohi ja turvallisesti loppu, niin tuli helpottunut olo, hyväntuulinen Jenni kertoi MTV3.fille.
Vuonna 2004 ensimmäisen hevosensa hankkinut Jenni paljasti jännittäneensä kisaa enemmän kuin mitään aiemmin elämässään.
– En muista milloin olisi jännittänyt näin paljon. Halusin tulla aikaisin aamulla paikalle ja fiilistellä tätä kaikkea.Viime yönä ei tullut uni silmään, olen nukkunut neljä tuntia, Jenni naurahti.
Jenniä oli kosiskeltu jo aiemmin osallistumaan kisoihin, mutta päätös osallistumisesta tehtiin pikaisesti viime viikolla.
– Kyllä olen sitä miettinyt, että olisin tuonut viime kesänä hevoset Suomeen. Ja kisannut täällä kisakauden, mutta se ajatus jäi. Tulin tänne itse viideksi viikoksi ilman hevosia. Ehkä ensi kesänä otan ne hevoset mukaan. Tämä oli varmasti se vaikein mistä aloittaa, suoraan Hartwall Areenalle. Ei tarvitse sitä enää jännittää.

