Raportti: Suomen kunnat vahvoja

Kansainvälisen luottokelpoisuusyhtiö Standard & Poorin mukaan Suomen kuntasektori on taloudellisesti vahva. Yhtiön tuoreessa raportissa uskotaan, että kunnat selviävät uusistakin haasteista.

Raportin mukaan kunnat ovat selviytyneet tyydyttävästi lamavuosista 1993-1995 pienentämällä menojaan ja korottamalla veroja. Talouskehitys on kuitenkin ollut erilaista eri kunnissa, ja niiden keskinäiset erot ovat suuret. Raportissa mainitaan erikseen Helsinki yhtenä Suomen ja Pohjoismaiden vahvimmista kuntatalouksista.

Selvityksessä lasketaan, että tänä vuonna valtionapu pienenee suunnilleen yhtä paljon kuin verokertymä kasvaa. Kuntien tulot säilyisivät siten ennallaan. Koska maan talous kasvaa hitaasti ja valtio tukee kuntia yhä vähemmän, luokituslaitos uskoo kuntien joutuvan turvautumaan rahastoihinsa hillitäkseen kokonaisvelan kasvua. Rahoitusalijäämää syntyy kuntakentässä vuosina 1996-1998.

Arvion mukaan tulevina vuosina kuntien talousnäkymiä synkistää myös se, että monet säästöjen vuoksi lykätyt hankkeet on pakko toteuttaa lähiaikoina. Rakentamisen lisäksi mm. lasten päivähoitoa laajennetaan.

Budjettipaineita kasaavat myös kuntasektorin lisääntyvät palkankorotuspaineet ja korkean työttömyyden aiheuttamat kulut, jotka jäävät yhä enemmän kuntien kannettaviksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat