Ranska varautuu lähiömellakoihin vuoden vaihtuessa

Tuhansittain turvallisuusjoukkoja on komennettu eri puolille Ranskaa valvomaan uudenvuodenjuhlintaa.

Ranskassa varaudutaan uusiin ja aiempaa rajumpiin lähiönuorten mellakoihin vuodenvaihteessa.

Maassa on kannettu huolta ongelmalähiöistä sen jälkeen kun Pariisin lähellä puhkesi mellakoita lokakuussa. Levottomuudet saivat alkunsa, kun kaksi nuorta kuoli sähköiskuun kiivettyään poliisia piiloon muuntajarakennuksen seinää pitkin.

Tietyillä alueilla autojen polttamisesta vuodenvaihteessa on tullut jo aiemmin suoranainen perinne. Esimerkiksi vuosi sitten autoja poltettiin 330.

Syksyn tapahtumien vuoksi mellakointia pidetään nyt aiempaa vakavampana uhkana. Sisäministeri Nicolas Sarkozy palaa joululomaltaan työn ääreen valvoakseen henkilökohtaisesti poliisin turvatoimia juhlallisuuksien aikana.

Tuhansittain turvallisuusjoukkoja on komennettu eri puolille Ranskaa valvomaan uudenvuodenjuhlintaa. Esimerkiksi Pariisissa julkisia paikkoja valvomaan on komennettu noin 4500 poliisia, joita on ohjeistettu estämään kaikki mahdolliset väkivallanteot. Myös Pariisin julkista liikennettä valvotaan tiukasti.

Hallitus julisti syksyn mellakoiden vuoksi maahan hätätilan, jota pidennettiin helmikuun puoliväliin asti juuri vuodenvaihteen mellakointiaallon pelossa.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat