Ralf Schumacherilta esiinpistäviä Red Bull -kommentteja – erosta jo sovittu, ystävä Verstappenin tallikaveriksi?

Entisen F1-kuljettajan, asiantuntija Ralf Schumacherin mukaan Sergio Pérezin päivät Red Bullilla olisivat "luetut". Hän kertoo "voivansa kuvitella", että McLarenilla ajavasta Lando Norrisista tulisi alankomaalaisen tallikaveri.

Kolmatta sesonkiaan Red Bullilla ajavan Pérezin suoritukset suhteessa tallikaveri Max Verstappeniin ovat olleet pitkän aikaa heikkoja. MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Verstappen on voittanut viimeiset yhdeksän kilpailua peräjälkeen, kun taas Pérezillä on tuolta jaksolta ylipäätään vain neljä palkintokorokesijoitusta, vaikka alla on yleisesti sarjan parhaana pidetty auto.

Péreziltä on nähty useaan otteeseen alokasmaisia virheitä. 33-vuotias meksikolainen on ollut ongelmissa erityisesti aika-ajoissa, joissa hänellä on tällä kaudella ollut vaikeuksia päästä kymmenen parhaan joukkoonkaan. 

Pérezin Red Bull -sopimus kattaa vielä ensi vuoden, mutta spekulaatiot pestin päättymisestä ennen tuota ovat kauden kuluessa kiihtyneet.

– Uskoakseni hänen päivänsä Red Bullilla ovat luetut. Helmut Marko (Red Bullin neuvonantaja) ei ole varsinaisesti tunnettu lämminsydämisestä tavastaan toimia Pérezin kanssa. Uskon, että Pérez ei ole tyyppi, joka osaisi käsitellä sitä niin hyvin, millä käsitän nämä vakavat virheet, Ralf Schumacher kirjoittaa Saksan Skyn kolumnissaan.

Schumacherin käsityksen mukaan erosta kauden päätyttyä olisi jo sovittu.

– Pérez näytti hyvin yrmeältä, pettyneeltä ja myös poissaolevalta koko viikonlopun, Schumacher viittaa Hollannin GP:hen.

Norris Red Bullille

Schumacher kertoo "voivansa kuvitella" nykyisen McLaren-kuskin Lando Norrisin Verstappenin tulevaksi tallikaveriksi.

– He kaksi vaikuttavat olevan hyviä ystäviä. Oletan, että Verstappen tulee lopulta päättämään, kuka on hänen tallikaverinsa, Schumacher pui ja perustelee tätä jo kaksi maailmanmestaruutta voittaneen Verstappenin vahvalla asemalla tallissa.

Mielenkiintoisina näyttäytyvät Schumacherin ruodintojen lisäksi myös Verstappenin tuoreet kommentit. Hän kertoo puhuneensa Norrisin kanssa siitä, että he voisivat olla tulevaisuudessa tallikavereita. 

– Hänellä on kuitenkin sopimus McLarenille pitkäksi aikaa (toim. huom. vuoteen 2025 saakka), Verstappen sanoi Sky Sportsin mukaan.

– Tulemme näkemään, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Verstappen on kutsunut Norrisia "parhaaksi ystäväkseen" varikolla. Britti on 23-vuotiaana alankomaalaista kaksi vuotta nuorempi.

Lue myös:

    Uusimmat