Rakastuin leskeen – onko suhteella tulevaisuutta?

Leskeys ei ole vain ikääntyneiden kriisi, vaan se voi kohdata ketä tahansa parisuhteessa elävää milloin tahansa. Nuori leski herättää myötätuntoa, mutta myös epämääräistä ahdistusta. Voiko uusi puoliso koskaan voittaa ajan kultaamia muistoja?

Naiset jäävät leskiksi miehiä useammin, koska miehet ovat parisuhteessa usein naisia vanhempia ja työikäisten miesten kuolleisuus on naisia huomattavasti suurempaa.

Koska kuolema halutaan länsimaissa näinä teholääketieteen päivinä voittaa tai ainakin parhaan kyvyn mukaan unohtaa, nuori leski on aina kummajainen. Hän on yleensä vielä mukana työelämässä, hänellä voi olla toimeentulo-ongelmia ja hänellä saattaa olla alaikäisiä lapsia. Nuori leski on yleensä yksin surunsa kanssa, sillä hänellä on harvoin samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä.

Suru on luopumista

"Suru alkoi, kun lääkäri kertoi vaimoni sairaudesta. Jouduin luopumaan vaimostani, koko yhteisestä tulevaisuudestamme, suunnitelmistamme ja hankkeistamme. Elämä pysähtyi. Halusinkin jäädä suruun kiinni: jos hylkään surun, hylkäänkö lopullisesti myös vaimoni?

Jouduin luopumaan myös yhteisestä menneisyydestä, joka olisikin jatkossa vain minun muistojeni varassa. Kenen kanssa voisin nyt muistella ensimmäisen yhteisen kodin perustamista? Kuka korjaa, jos muistikuvani on väärä?

Vaimoni tavaroista sain lohtua ja voimaa jaksaa vaikeinakin hetkinä. Ymmärsin ajattelun tasolla, että vaimo on poissa, mutta tunteiden tasolla en voinut uskoa, että mitään niin kamalaa voisi meille tapahtua. Tavarat pitivät muistoja elossa, mutta tajusin lopulta, että ne estivät minua pääsemästä eteenpäin elämässä.

Minulle sanottiin, että ensimmäinen vuosi on vaikein, kun on elettävä kaikki vuodenajat ja niihin liittyvät muistot yksin. Ystävien oli kai vaikea löytää sanoja, joten jäi suruni kanssa totaalisen yksin. Ehkä he pelkäsivät, että kuolema tarttuu.

Lapsien vuoksi minun on täytynyt yrittää jaksaa elämässä eteenpäin. Elämä jatkuu lapsissa, ja näen rakkaani lapsissani. Halusin näyttää, että me tulemme toimeen. Vaimolle kuuluvien tehtävien hoitamisesta tuli minulle kunnia-asia, vaikka ne riipaisevasti muistuttavatkin aina menetyksestäni.

Uuden ihmissuhteen solmiminen tuntui pitkään vaikealta, ei vähiten lasten ja vaimon omaisten suhtautumisen takia. Siteet edesmenneen vaimon sukulaisiin katkesivat, eivätkä kaikki yhteiset ystävämmekään hyväksyneet uutta naista rinnalleni. En halunnut paeta yksinäisyyttä ryntäämällä uuteen suhteeseen tai hankkiakseni uuden äidin lapsilleni, mutta en halunnut myöskään torjua uutta mahdollisuutta."
– Pekka, 42

Elämä jatkuu

"Pekka oli tavatessamme ollut leskenä nelisen vuotta. Hän eli kahden lapsensa kanssa kuin museossa, jossa oli edelleen ikkunassa samat verhotkin, jotka edesmennyt vaimo oli sinne viimeksi ripustanut. Tietysti Pekka oli ne sieltä välillä ottanut pesuun, mutta ripustanut ne sitten aina uudelleen takaisin. Kylpyhuoneen naulakossa roikkui kolmen sinisen saunatakin kanssa yksi punainen.

Pekka ei kai aktiivisesti etsinyt itselleen ja lapsilleen uutta vellinkeittäjää, joten tapaamisemme sujuivat pitkään ilman paineita. Kerran satuimme ostoksille samaan kauppaan hänen entisten appivanhempiensa kanssa, mihin päättyi heidän yhteydenpitonsa: ovi on auki enää lapsenlapsille. Appivanhemmilta tieto levisi Pekan ja hänen entisen vaimonsa yhteisille ystäville, joilta kaikilta ei riittänyt ymmärrystä.

Suhteemme muuttui vakavammaksi ja vastuullisemmaksi. Olin heti ihastunut Pekan lapsiin, jotka tuntuivat kaipaavan syliä ja kuuntelijaa, mutta heidän suhtautumisensa muuttui ajan kuluessa. Minun pitää jatkuvasti todistella, että en ole viemässä heidän äitinsä paikkaa, vaikka haluankin elää heidän kanssaan. Tilanne olisi varmasti vielä vaikeampi, jos itsellänikin olisi lapsia tai olisin jo muuttanut asumaan Pekan luo.

Entinen vaimo on sekä Pekan että lasten silmissä virheetön. Hän on perheen arjessa läsnä myös valokuvina, joka huoneessa. Nyt joudun kilpailemaan hänen täydellisen muistonsa kanssa. Olisin halunnut tavata hänet edes kerran. Tunnen tietenkin suurta myötätuntoa Pekkaa ja äidittömiä lapsia kohtaan. Rakastan Pekkaa ja olen varma hänenkin tunteistaan, mutta en tiedä, pystynkö elämään onnellista elämää vaimovainajan alituisessa varjossa."
– Stiina, 34.


Teksti: Helmi/MTV3

Kuvat: Shutterstock, Futureimagebank

Lue myös:

    Uusimmat