Mainos

Rajamäki: Suomen kautta kulkee jopa satoja ihmiskaupan uhreja

Suomeen tulevista reilusta tuhannesta laittomasta maahantulijasta arviolta puolet on kuljetettu tänne organisoidusti.

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan Suomi saattaa olla vuosittain jopa useiden satojen ihmiskaupan uhrien kauttakulkumaa ja jossain määrin myös kohdemaa. Todennäköisimmin nämä ihmiset joutuvat täällä pimeille työmarkkinoille tai prostituutioon. Joukossa saattaa olla myös alaikäisiä.

-Laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjumiseksi poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen on tehtävä entistä tiiviimmin yhteistyötä kouluttamalla viranomaisia ja lisäämällä yhteisiä valvontaiskuja, Rajamäki sanoi tänään Rovaniemellä.

Euroopan poliisivirasto Europol on arvioinut, että EU:n alueelle saapuvista noin puolesta miljoonasta laittomasta maahantulijasta noin puolet salakuljetetaan järjestäytyneiden rikollisverkostojen kautta. Myös Suomeen tulevista reilusta tuhannesta laittomasta maahantulijasta arviolta puolet on kuljetettu tänne organisoidusti.

Sisäministeriö ryhtyy selvittämään, minkälaista sääntelyä ihmiskaupan uhrien asemasta tarvittaisiin ulkomaalaislakiin. Työryhmän mietittäviksi tulevat mm. ehdot, jotka koskevat määräaikaisen oleskeluluvan myöntämistä uhrille, joka tekee yhteistyötä viranomaisen kanssa.

-Lainsäädännön muutos ei tosin auta kotimaihinsa palanneita uhreja, Rajamäki huomautti.

Selvitystyö liittyy viime keväänä hyväksytyn direktiivin täytäntöönpanoon.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 20.03.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.