Mainos

Räjähdys venäläisjunassa surmasi ainakin 40 ihmistä

Tshetshenian rajan tuntumassa tapahtuneessa junaräjähdyksessä on kuollut ainakin 40 ihmistä ja yli 150 loukkaantunut. Venäjän hätätilaministeriön mukaan kyseessä oli terrori-isku.

-

Matkustajajunassa sattunut räjähdys on surmannut ainakin 40 ja haavoittanut yli 150 ihmistä Stavropolin alueella Etelä-Venäjällä, kertoo Venäjän hätätilaministeriö.

Räjähtänyt juna oli matkalla Kislovodskista kohti Mineralnyje Vodyn kaupunkia. Venäjän hätätilaministeriö tuomitsi räjähdyksen heti terrori-iskuksi.

Ministeriön mukaan räjähdys tuhosi junan toisen vaunun, joka kaatui kyljelleen radan viereen. Vaunun kerrottiin katkenneen räjähdyksen voimasta. Sisäministeriö puolestaan epäili räjähdystä itsemurhaiskuksi. Epävirallisten tietojen mukaan junassa ollut nainen laukaisi mukanaan olleet räjähteet.

Epäilyjä terrori-iskusta vahvisti se, että samalla rataosuudella räjähti syyskuussa kaksi pommia. Tuolloin surmansa sai kuusi ihmistä ja kymmeniä haavoittui.

Läheisen Tshetshenian väkivaltaisuudet ovat usein ulottuneet myös alueen rajojen ulkopuolelle Venäjän eteläosiin.

Putin: Vaaleja yritettiin häiritä

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi, että isku oli yritys horjuttaa Venäjää ennen vaaleja. Venäjällä pidetään parlamenttivaalit sunnuntaina.

Venäjän oikeusministeri Juri Tshaikan mukaan tshetsheeniterroistit ovat ehkä tehneen itsemurhaiskun.

- Mikäli meidän on uskominen yhtä esitettyä tapahtumaversiota, kytkeytyy tämä tshetsheeniterroristien toimiin. Sen tavoitteena on ihmisten pelottelu ja tilanteen järkyttäminen ennen duuman vaaleja, sanoi Tshaika uutistoimisto Interfaxin mukaan.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

(Seitsemän uutiset 05.12.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.