Raiskaaja uhkasi puukolla, soitti uhkaavia puheluita ja pyöri asunnon pihalla – käytti hyväkseen naisen pelkoa hengestään

Työryhmä ehdottaa suostumuksen puutetta raiskauksen tunnusmerkiksi – näin asiantuntija kommentoi lakiesitystä 3:12
Työryhmä on ehdottanut raiskauksen tunnusmerkiksi suostumuksen puutetta. Asiantuntija kommentoi ehdotusta MTV Uutisille.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 40-vuotiaan miehen ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa raiskauksesta. Mies oli raiskannut naisen viime vuoden alun ja viime vuoden maaliskuun puolivälin välisenä aikana ja sen jälkeen syyllistynyt myös muihin rikoksiin tätä kohtaan.

Raiskaus tapahtui yhteensä kolmella eri kerralla, joina mies käytti väkivaltaa ja sen uhkaa sekä uhrin pelkoa tai muuta avuttonta tilaa hyväkseen pakottaakseen tämän sukupuoliyhteyteen. Käytännössä mies kuristi naista, piti kiinni hiuksista, painoi kasvoja vasten sänkyä sekä piti käyttään tämän suun edessä. Hän myös uhkasi tappaa naisen ja piti puukkoa esillä uhaten sen käytöllä. Teoissa mies tunkeutui peniksellään naisen suuhun, emättimeen ja peräaukkoon.

– Asianomistaja oli pelännyt henkensä olevan vakavassa ja välittömässä vaarassa ja vastaaja oli käyttänyt tätä hyväkseen.

Jatkuivat pahoinpitelyillä ja uhkauksilla

Myöhemmin mies repi naista hiuksista ja löi nyrkillä päähän useita kertoja. Uhkauksissa mies jätti naisen vastaajaan ääniviestejä, joissa uhkasi ampumisella, seksuaalisella väkivallalla ja kurkun aukaisulla. Lisäksi hän rikkoi määräaikaista lähestymiskieltoa käymällä naisen tilapäisen asuinpaikan pihassa.

Mies kiisti raiskauksen väittäen naisen valehtelevan, mutta myönsi pahoinpitelyn ja lähestymiskiellon rikkomisen. Uhkauspuheluiden osalta mies kertoi olleensa hermostunut eikä ollut tarkoittanut, mitä oli sanonut.

Naisen ja neljän todistajan kertomus sekä puhelimeen jätetyt viestit puhuivat miestä vastaan. Oikeus piti naisen kertomusta luotettavana, koska todistajien kertomukset sekä ääniviestit tukivat sitä.

Naiselle 5000 euron kärsimyskorvaukset

Vuonna 1980 syntynyt Samir Francis Awdishou tuomittiin raiskauksesta, pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta yhteensä 3 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Tuomiossa otettiin rangaistusta alentavana seikkana huomioon miehen aiemmat tuomiot tältä ja viime vuodelta.

Mies määrättiin lisäksi korvaamaan uhrille yhteensä 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 500 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Lue myös:

    Uusimmat