Pysäyttävät hääkuvat: Sulhanen kuoli rattijuopon uhrina – morsian kunnioitti muistoa upealla tavalla

Koskettava yllätys: Pariskunta kosi toisiaan yhtä aikaa 0:47

Amerikkalaismorsian päätti poseerata hääkuvissa morsiuspuvussa kunnioittaakseen sulhastaan, joka kuoli, kun rattijuoppo ajoi hänen päälleen. Kuvat otettiin päivänä, jolloin heidän oli ollut tarkoitus viettää häitään.

Yllä olevalla videolla näytetään, miten pariskunta kosi toisiaan sattumalta täysin samaan aikaan.

Indianassa asuva Jessica Padgett päätti kunnioittaa edesmenneen sulhasensa Kendallin muistoa pukeutumalla morsiuspukuun ja poseeramalla hääkuvissa yksin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Palomiehenä työskennellyt Kendall Murphy kuoli marraskuussa 2017, kun juopunut kuski osui häneen. Kendall oli ollut auttamassa kolarin uhria, kertoo muun muassa NTD-sivusto.

Kuvaus hääpäivänä

Pariskunnan olisi pitänyt juhlia häitään 29. syyskuuta. Jessica päätti otattaa kuvat kyseisenä päivänä. Apunaan hänellä oli valokuvaaja Mandi Knepp.

Kuvissa näytetään muun muassa, miten Jessica valmistautuu suureen päiväänsä ystäviensä ja perheen kanssa, poseeraa sitten kuvissa vanhempiensa ja Kendallin vanhempien sekä muiden kanssa perinteiseen morsiamen tapaan. Toisissa otoksissa hänet on kuvattu miehensä haudalla.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Knepp jakoi kuvat omalla Facebook-sivullaan.

– Hän sai särkyneen näyttämään kauniilta ja vahvan voittamattomalta. Hän käveli universumi harteillaan ja sai sen näyttämään siiviltä, nainen kirjoitti erään kuvan viereen.

Morsian kiitti osallistujia

Jessica kiitti kuvauksiin osallistuneita myöhemmin Facebookissa.

– En voi kiittää teitä kaikkia kylliksi tästä viikosta! Tunnen itseni niin hemmotelluksi ja rakastetuksi. Tämä viikko ei tuonut mukanaan sitä, mitä halusin, mutta jokainen sai minut tuntemaan oloni erityisen tärkeäksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jessica haluaa kiittää etenkin sisartaan, joka oli hänen tukensa vaikeuksien keskellä. Hän kertoo, ettei kuvaussessiota olisi tapahtunut ilman siskon tukea.

Lähteet: Ntd.tv, Foxnews.com

Lue myös:

    Uusimmat