Keskusrikospoliisi epäilee alaikäistä ihmistä Pyhtäällä Kymenlaaksossa vuonna 2023 tapahtuneesta murhasta.
Keskusrikospoliisin esitutkinta Pyhtäällä kaksi vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksesta on valmistunut.
Poliisi epäilee alaikäistä murhasta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
– Henkirikosta on tutkittu murhana alusta asti ja epäilty on ollut pidätettynä ja sittemmin tutkintavankeudessa helmikuisesta kiinniotosta lähtien, Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Kimmo Huhta-aho kertoo tiedotteessa.
Huhta-ahon mukaan teosta ei julkaista yksityiskohtia meneillään olevan syyteharkinnan, teon erityisen raakuuden ja julmuuden sekä epäillyn alaikäisyyden takia.
Lue myös: Tämä tiedetään Pyhtään poikkeuksellisesta murhasta – vangittu lukiolaispoika "hämmentynyt"
Poika vain 15-vuotias tekoaikaan
Keskusrikospoliisi kertoi aiemmin epäilevänsä 42-vuotiaan perheenisän murhasta kotkalaista 17-vuotiasta lukiolaispoikaa, joka oli epäillyn rikoksen tekoaikana vain 15-vuotias. Vangittu lukiolaispoika kävi epäillyn teon jälkeen normaalisti koulua.
Lukiolaispoikaa puolustava varatuomari Juha Vesuri sanoi medialle, että poika tunnusti aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta kiisti syyllistyneensä murhaan.
Poika kertoi Vesurin mukaan olevansa hämmentynyt siitä, mitä on tapahtunut.
Syytteen nostamisen määräaika on 25. syyskuuta, ja asia käsitellään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.