Putinilla oli kaksi mahdollisuutta pelastaa nahkansa, mutta menetti ne – asiantuntija: "Silloin Venäjän valta-asema olisi varmaan vahvistunut"

Kritiikki Putinia kohtaan Venäjällä voimistuu – kuka voi syöstä hänet vallasta? 2:05
Sodan kritisointi on kasvanut poikkeuksellisen kovaksi Venäjän sisällä, voiko se kaataa Putinin vallasta? "Kyllä se vaikuttaa"

Venäjän presidentti Vladimir Putinin asemaa on alettu jopa kyseenalaistaa Venäjällä, varsinkin kun Putinin tiedetään ottaneen sodanjohdon viimeisimmän käskyvallan itselleen. Asiantuntijan mukaan Putinilla oli kaksi mahdollisuutta pelastaa nahkansa epäonnistuneesta sodasta.

Ukrainan vastahyökkäys Venäjää vastaan on edennyt sellaisella nopeudella, että se on ajanut Venäjän joukot ahtaalle ja paniikkiin.

– Tilanne on huonompi Venäjän ja Kremlin näkökulmasta. Mutta niin huono se ei ole, että tässä voitaisiin tehdä ennusteita siitä, että Putinin valtakausi olisi tulossa nopeasti loppuunsa, sanoo Tuomas Forsberg, tutkijakollegiumin johtaja Helsingin yliopistosta.

– Vaikka valtaapitävät tekisivät virheitä, varsinkin kun kyse on yksinvaltiaasta, usein he kitkuttelevat siellä vallassa, jos selkeää vaihtoehtoa ei ole ja turvallisuuskoneistot ja sotilaat ovat valtaapitävän puolella.

"Uskottavuus menee"

Kremlin tavoitteet sodalle Ukrainassa ovat olleet pitkälti epäselviä maailmalle, mutta ehkä joltain osin myös Kremlille itselleen.

Varsinkin Putinin lähipiiri on Forsbergin mukaan tullut ulos lausunnoilla, että tavoitteita tulee lisää, jos edellisiä ei saavuteta.

– Jossain vaiheessa uskottavuus menee tämän tyyppisiltä lausumilta.

– Putinilla, Kremlillä ja Venäjällä ylipäänsä oli ainakin kaksi mahdollisuutta jo aiemmin tehdä valintoja.

Venäjällä oli Forsbergin mukaan mahdollisuus jo sodan aikana perääntyä, kun Venäjä epäonnistui Kiovan valloittamisessa ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin syöksemisestä vallasta.

– Lopettaa siihen ja sanoa, että tämä oli varoitus, ja nyt palataan rajan taakse ja sovitaan asia.

Tässä tilanteessa Venäjä olisi saattanut saada joitain vaatimuksiaan läpi Ukrainalta.

– Silloin Venäjän valta-asemastatus olisi säilynyt, varmaan vahvistunutkin siitä.

"Olisi voitu todeta, että tämä oli nyt tässä"

Toinen hetki olisi ollut keväällä, kun Venäjä ilmoitti siirtyvänsä "operaation toiseen vaiheeseen". Tuolloin Venäjän joukot alkoivat vetäytyä Kiovan lähistöltä ja Kreml ilmoitti keskittyvänsä tästedes Donbasin "vapauttamiseen".

– Siinä vaiheessa, kun se oli edennyt jonkin verran, he olisivat voineet todeta, että nyt tämä oli tässä, olemme saavuttaneet maayhteyden Krimille ja nyt julistetaan voitto.

Forsbergin mukaan vielä tässä tilanteessa olisi ollut mahdollista, että länsimaatkin olisivat tyytyneet sodan laantumiseen, eikä aseapua olisi välttämättä lähetetty Ukrainalle yhtä valtavia määriä.

– Mutta nyt tämäkin vaihtoehto on Venäjän näkökulmasta menetetty. On vaikea sanoa, mikä on sellainen tyydyttävä ratkaisu, johon Venäjä voi tyytyä. Toistetaan, että sotaa ei voi hävitä, mutta eihän se ole mikään strategia.

Katso Forsbergin haastatelu kokonaisuudessaan videolta: 

Missä on Vladimir Putin? Hajoaako Venäjä sisäisesti liitoksistaan ja mitä Venäjän arvaamattomuudesta voi seurata? 9:11

Lue myös:

    Uusimmat