Mainos

Putin puhui asiaa

Uutistoimisto AP:n välittämän uutisen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli eilen puhunut talvisodasta tavatessaan venäläisiä sotahistorioitsijoita. AP:n toimittajalle pisteet tarkkaavaisuudesta, sillä nyt kun talvisodan päättymisestä on kulunut jo 73 vuotta, ei ole enää itsestään selvää, että aihe ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen.

Myös Putin itse ansaitsee pisteet, sillä venäläinen yleisö sai tilaisuuden kuulla suoraan hevosen suusta, mistä talvisota johtui. Eri lähteiden mukaan Putin oli lausunut näin: "Vain 17-20 kilometrin päässä Pietarista sijainnut raja oli kaiken kaikkiaan liian suuri riski viiden miljoonan asukkaan kaupungille. Uskon, että bolshevikit yrittivät korjata virheitä, joita olivat tehneet vuonna 1917."

Suomeksi sanottuna Putin myönsi, että Neuvostoliitto käytti vahvemman oikeutta ja hyökkäsi Suomen kimppuun syksyllä 1939, koska sen mielestä raja oli väärässä paikassa.

Tämän vuoksi puolustusministeri Carl Haglundin, sotaveteraanien eikä kenenkään muunkaan pidä loukkaantua Putinin lausunnosta. (Lue Haglundin kommentti aiheesta.)

Putinin lausunto toki kaipaa hieman tarkennusta. Suomen ja Neuvosto-Venäjän rajoja ei määritelty 1917, vaan vasta vuonna 1920 niin sanotussa Tarton rauhassa.

Putin tunnusti siis, että Tarton rauhansopimuksesta jäi venäläisille hampaankoloon. Pikanttia lähihistoriaa on, ettei sopimukseen oltu aikanaan tyytyväisiä Suomessakaan. Jotkut havittelivat suur-Suomea, ja tällaisia haaveita vasten vanhat suuriruhtinaskunnan rajat lisättynä Petsamolla tuntuivat "häpeärauhalta".

Mitä muuta Putin sanoi venäläisille historioitsijoille? Hän kuvaili talvisodan kulkua ja luonnehti sen loppuvaiheita näin: "Silloin toinen osapuoli tunsi itsessään koko venäläisen, silloisen neuvostoliittolaisen valtion voiman."

Sävy on suomalaiseen makuun hieman pöyhkeä, mutta faktat ovat kohdallaan. Suomi joutui ylivoiman edessä taipumaan rauhansopimukseen, jonka myötä Karjala menetettiin.

Putin myös sanoi toivovansa, että talvisodassa kaatuneille neuvostosotilaille pystytetään muistomerkkejä. Putin on ilmiselvästi unohtanut, mitä tapahtui hänen ensimmäisen presidenttikautensa alkuvaiheissa. Vuoden 2000 heinäkuussa Impilahdelle, menetettyyn Karjalaan, pystytettiin sovinnon hengessä suomalaisten ja venäläisten yhteinen talvisotamuistomerkki Murheen risti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.