Puolan romahtaneen messuhallin arkkitehdit pidätetty

Tammikuussa tapahtuneessa halliturmassa kuoli yli 60 ihmistä. Hallin suunnittelusta vastanneiden arkkitehtien epäillään syyllistyneen huolimattomuuteen ja turvallisuusmääräysten rikkomiseen.

Puolan poliisi on pidättänyt kolme arkkitehtiä, jotka suunnittelivat viime tammikuussa romahtaneen messuhallin. Chorzowissa sijainneen hallin katto sortui lumitaakan alla kesken kirjekyyhkysnäyttelyn, jolloin 65 ihmistä kuoli.

Miesten epäillään syyllistyneen huolimattomuuteen ja turvallisuusmääräysten rikkomiseen hallin suunnittelussa. Syyttäjien mukaan kolmikko tiesi, että heidän laskelmissaan oli virheitä ja että lumi oli aiheuttanut katolle pahoja vahinkoja jo vuonna 2000. Tästä huolimatta he eivät ryhtyneet toimiin vahinkojen korjaamiseksi.

Yksi miehistä saa lisäksi syytteen lapsipornon hallussapidosta. Epäilyttävää materiaalia löytyi miehen tietokoneelta halliturman tutkimusten yhteydessä. Miehiä uhkaavat 8-12 vuoden vankeustuomiot.

Poliisi pidätti jo helmikuussa kolme hallin omistajayhtiön johtoon kuulunutta henkilöä kuolemantuottamuksesta epäiltynä.

Chorzowin turma on Puolan pahin rakennusonnettomuus.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat