Venäjän Gazprom katkaisi kaasutoimitukset Puolaan ja Bulgariaan – Bulgaria syyttää kiristämisestä

Venäjä uhkaa katkaista kaasutoimitukset, jos ei saa maksuja ruplina – mistä on kyse? 7:48
Huhtikuun alussa Venäjä uhkasi katkaista kaasutoimitukset, jos ei saa maksuja ruplina – mistä on kyse?

Venäläinen kaasuyhtiö Gazprom ilmoittaa katkaisseensa kaasutoimitukset Puolaan ja Bulgariaan.

Noin kello 9 Suomen aikaa venäläinen kaasujätti Gazprom ilmoitti keskeyttäneensä toimitukset maihin.

Puolalainen maakaasuyhtiö PGNiG vahvistaa todella näin käyneen ja syyttää Gazpromia sopimuksen rikkomisesta. Bulgarian pääministeri myös vahvistaa tiedon ja syyttää Venäjää kiristämisestä. 

Vielä puoliyhdeksän aikaa EU:n kaasuoperaattorin datasta selvisi, että kaasu kulki Puolaan pienen tauon jälkeen. Myös Bulgarian kaasuoperaattori kertoi kaasun kulkevan.

Gazprom perusteli kaasuhanojen sulkemista sillä, että maat eivät ole maksaneet kaasua ruplilla vaatimuksista huolimatta.

Bulgarian energiaministerin mukaan maa on maksanut jo huhtikuun kaasut, ja toimitusten katkaiseminen olisi näin sopimusrikkomus.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kansliapäällikkö Andriy Yermak on sanonut, että ”Venäjä on aloittanut Euroopan kaasukiristyksen”.

"Kaasusta ei tule pulaa"

Puolalainen maakaasuyhtiö PGNiG kertoi eilen venäläisen kaasujätti Gazpromin ilmoittaneen lopettavansa kaasutoimitukset keskiviikkoaamuna. Yhtiö kertoi asiasta verkkosivuillaan.

PGNiG kertoi eilen sen kaasuvaraston olevan tällä hetkellä noin 80-prosenttisesti täynnä. Se kiittelee aiemmin käyttöönotettua hallituksen strategiaa, jonka myötä kaasutoimittajien verkostoa on monipuolistettu.

Puolalaisministerit vakuuttelivat tiistai-iltana maan kaasuvarastojen olevan riittäviä. He myös syyttivät Gazpromia sopimusrikkomuksesta, kertoi muun muassa brittilehti Guardian.

Puolan ympäristö- ja ilmastoministeri Anna Moskwa ei kommentoinut asiaa suoraan, mutta kirjoitti tiistai-iltana Twitterissä Puolan olleen "käytännössä riippumaton" Venäjän kaasutoimituksista jo vuosia.

–  Puolan kodeissa kaasusta ei tule pulaa, Moskwa sanoi.

Ilmoitus kaasutoimitusten lakkautuksesta tuli sen jälkeen, kun Puola lisäsi tiistaina pakotelistalleen 15 venäläistä oligarkkia ja 35 yhtiötä, mukaan lukien Gazpromin.

Yhtiö ei ole vahvistanut toimitusten katkaisua, mutta sen johtoasemassa oleva henkilö kommentoi venäläisille uutistoimistoille, että Puolan pitää maksaa kaasutoimituksista "uuden maksukäytännön mukaan". Maa on toistuvasti kieltäytynyt maksamasta kaasutoimituksia ruplissa, vaikka Venäjä on niin vaatinut.

Myöhään tiistai-iltana tuli tieto, että Gazprom keskeyttää kaasutoimitukset keskiviikkoaamusta lähtien myös Bulgariaan.

Päivitetty 27.4. klo 9.36: Päivitetty jutun alku tuoreilla tiedoilla. 

Päivitetty 27.4. klo 10.18: Päivitetty jutun alku tuoreilla tiedoilla. 

Lue myös:

    Uusimmat