Mainos

Puola ja Tshekki jarruttelevat Yhdysvaltain ohjuskilpihanketta

Puolan ja Venäjän edustajat neuvottelivat tänään Varsovassa ensimmäistä kertaa Venäjän vastustamasta ohjustorjuntahankkeesta.

Puola ja Tshekki ovat jarrutelleet Yhdysvaltojen kanssa käynnissä olevia neuvotteluja maihin sijoitettavasta ohjuspuolustusjärjestelmästä.

Puolan pääministeri Donald Tusk sanoi, ettei Puolalla ja Tshekillä ole kiirettä viedä neuvotteluja päätökseen.

- Emme kilpaile aikaa vastaan. Tärkeintä on, että sekä me että Tshekki saamme neuvotteluista sen, mitä haluamme, Tusk muotoili tavattuaan tshekkiläisen virkaveljensä Mirek Topolanekin Prahassa.

Puola on Tuskin hallituksen valtaannousun jälkeen hidastanut neuvottelutahtia sekä vaatinut Yhdysvalloilta ohjusteknologiaa vastineeksi puolustusjärjestelmän osien isännöimisestä. Puolan vaateet ovat saaneet myös Tshekin hallituksen vetämään jarrua.

Pääministerien mukaan maat jatkavat tästä lähin neuvotteluja yhteisessä aikataulussa ja pyrkien yhteiseen lopputulokseen.

Puolan ja Venäjän edustajat neuvottelivat tänään Varsovassa ensimmäistä kertaa Venäjän vastustamasta ohjustorjuntahankkeesta. Venäjän ulkoministeriön mukaan apulaisulkoministerit keskustelivat siitä, millaisia vaikutuksia Yhdysvaltain ohjuskilvellä voi olla Puolan strategiseen turvallisuuteen.

- Olemme kiinnostuneista kaikista kysymyksistä ja mielipiteistä, mitä alueen mailla on, myös Venäjällä, pääministeri Tusk kommentoi.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.