Juttusarjassa lukijaraati vastaa kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Puhutko ihmisten kanssa kuolemasta? Kuinka usein ajattelet tätä itsellesi tapahtuvaa, kertaluontoista elämäsi suurinta kokemusta? Entä miten ajattelet sitä, lämmöllä vai kauhulla? Olisitko valmis kuolemaan nyt? Entä viikon päästä? Mitä jäisi tekemättä tai saavuttamatta?" kysyy nimimerkki Dr Tony.
Lue myös: Saattohoitokodin johtaja kertoo, mitä suomalaiset katuvat kuolinvuoteellaan: "Suru, jota ei voi lohduttaa pois"
Näin raati vastasi
"Puhun avoimesti kuolemasta, jos aihe tulee eteen. Olen noin 15-vuotiaasta asti ollut valmiina lähtööni maailmasta, eikä jäisi harmittamaan. Rakastan ikääntyä, odotan mielenkiinnolla, mitä kuoleman jälkeen kokee."
– Nainen, 24, sinkku
"Puhun kuolemasta, jos joku haluaa kanssani siitä puhua. Olen kokenut rakkaan aviopuolison ja lastemme isän menetyksen. Eletään nyt, ei sitten kun. Nimimerkki liian nuorena leskeytynyt."
– Nainen, 45, leski
"Kuolema on luonnollinen asia ja siitä pitäisi voida puhua enemmänkin. Kuten vaikka siitä omasta viimeisestä tahdostaan? Mummilleni, tai minulle, ei ole ollut koskaan vaikeaa puhua, kirjoittaa asiasta. Olen valmis lähtemään, mutten haluaisi kärsiä kuitenkaan."
– Nainen, +55v, +21v. avoliitossa
"Keskustelen paljon kuolemasta. Miksi sitä tulisi pelätä? Kuolema on osa elämää, josta kirkkomme on tehnyt pelottavan painajaisen. Lemmikit ovat opettaneet minulle, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Olen valmis kuolemaan milloin tahansa."
– Nainen, 55, avioliitossa
"Hoidan työkseni vanhuksia. Nähnyt useita kuolemia. Se ei ole kaunis näky, eikä useinkaan mikään nopea juttu, vaan hidasta ja kivuliasta hiipumista. En pelkää kuolemaa, mutta realiteetit ovat ikävä kyllä tiedossa. En halua vielä kuolla."
– Nainen, 43, parisuhteessa