Mainos

Prätkäjengit ja energiakysymykset esillä pääministerikokouksessa

Pohjoismaiden pääministerit keskittyivät tänään energiakysymyksiin ja moottoripyöräjengeihin kokouksessaan Norjan Bergenissa.

Pääministerit keskustelivat maiden välisen energiayhteistyön lujittamisesta ja etenkin maakaasun käytön lisäämisestä tulevaisuudessa.

Ruotsin pääministeri Göran Persson sanoi Ruotsin olevan nyt valmis entistä tiiviimpään energiayhteistyöhön muiden Pohjoismaiden kanssa. Varsinkin maakaasun käyttäminen kiinnostaa Perssonin mukaan Ruotsia. Pääministerien odotetaan antavan tulevaisuuden energiayhteistyötä käsittelevä selonteonhuomenna, kun Bergenin kokous päättyy.

Moottoripyöräjengirikollisuudesta pääministerit olivat samoilla linjoilla oikeusministerien kanssa: jengien rikosten estämiseksi tarvitaan yhteispohjoismaisia toimia. Oikeusministerien tänään julkistaman kannan mukaan aktiivinen osallistuminen rikollisiin jengeihin tulisi kriminalisoida.

EU ja pohjoismainen yhteistyö esillä

Norjan ja Islannin asemaa EU:n ulkopuolella käsiteltiin myös Bergenissa. Norjan pääministeri Thorbjörn Jagland sanoi iloitsevansa siitä, että Euroopan unioniin kuuluvat ja unionin ulkopuoliset Pohjoismaat jatkavat hyvää yhteistyötään. Esimerkiksi Norja ja Islanti kuuluvat jatkossakin passittomaan alueeseen.
(STT-TT-AFP-NTB)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.