Postin työkiistaan ei taaskaan ratkaisua – "En tiedä, miten tässä näin kävi"

Postin erikoisjärjestely tyssäsi Medialiittoon – Onko Posti Medialiiton panttivanki, toimitusjohtaja Jukka Holmberg? 3:21
Postin erikoisjärjestely tyssäsi Medialiittoon.

Posti-riidan osapuolet ovat vääntäneet sovinnosta Helsingissä Bulevardilla valtakunnansovittelijan toimistossa myös sunnuntaina. Juuri tulleen tiedon mukaan osapuolet eivät ole päässeet sopuun työehtokiistassa.

Osapuolten vastausten uuteen sovintoesitykseen piti tulla jo kolmelta iltapäivällä, mutta tätä lykättiin aikalisällä kello 17.30 asti. Lopulta neuvotteluhuoneen ovet aukesivat kello 18.10.

PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen mukaan kokonaisuus olisi ollut hyväksyttävissä, mutta Medialiitto ei hyväksynyt selvitysmiesten ratkaisua. 

– Selvitysryhmän ehdotuksen sisältö oli se, että pakettilajittelijoiden osalta olisi tehty yrityskohtainen työehtosopimus, joka olisi sisällöltään ollut sama, kuin tällä hetkellä viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus. Koska Medialiitto ei voinut lähteä tähän mukaan, niin kokonaisuus kaatui.

Lakkojen osalta Nieminen toteaa, että PAU:n hallitus kokoontuu vielä pohtimaan lakkoja tämän illan aikana. 

– Tällä hetkellä lakot jatkuvat normaalisti ja ilmoitetut tukilakot toteutuvat myös normaalisti, Nieminen kommentoi.

Postin työsuhdejohtaja Pasi Vuorion mukaan, vastausta hylkäykseen täytyy tiedustella Medialiitolta.

– En tiedä, miten tässä näin kävi. Onnistumiseen olisi tarvittu kaikki neljä osapuolta, Vuorio kommentoi. 

Paltan toimitusjohtajan Tuomas Aarto harmitteli, ettei ratkaisua löydetty.

– Me olisimme hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. PAU sen hylkäsi, koska pakettilajittelijoiden työehtosopimus jäi auki. Ymmärsin, että ilman kytköstä pakettilajittelijoiden tilanteeseen, he (PAU) olisivat hyväksyneet tämän. Olisin toivonut, että ainakin tämä meidän tes-projekti olisi saatu maaliin, Aarto kommentoi pettyneenä.

Medialiitto vastusti selvitysryhmän esitystä, jolla pyrittiin ratkaisemaan kokonaiskiistaa. Sekä  esitys kokonaiskiistaan, että pakettilajittelijoihin liittyvään työehtokiistaan on näin molemmat hylätty.

Selvityshenkilö Lasse Laatunen kertoi, että selvitysryhmän tekemä sovintoehtotus ei mennyt läpi yhdellä osapuolella.

– Illan aikana on paljastunut, että Medialiitto ei hyväksynyt meidän esitystä, vaikka muut olisivat sen hyväksyneet. Olen itse pettynyt ja koen että todellisuudentaju ei nyt täyttynyt, Laatunen kommentoi.

Sovittelun jatkosta ei valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan mukaan ole vielä sovittu.

– Olisin toivonut, että ratkaisu olisi löytynyt. Mutta varmasti yritetään etsiä pikaista ratkaisua asiaan, Peikkala kommentoi.

Näin ollen maanantaille kaavaillut tukilakot astuvat voimaan.

Lue myös:

    Uusimmat