Olli Herman ja Tytti-kumppani kertovat perheenlisäyksestä Instagramissa.
Popeda-yhtyeen uusi nokkamies Olli Herman ja hänen kumppaninsa Tytti saavat toisen yhteisen lapsen. Pari kertoo vauvauutisesta Instagramissa, jonne he jakoivat herttaisen, mustavalkoisen perhepotretin.
Kuvassa Tytti pitää kättään pyöristyneen vatsansa päällä.
– Hei pieni poikamme, me haluttiin tulla kertomaan, että sua odotetaan jo kovasti. Meitä on täällä kolme. Isä on hiukan hullu ja sillä on aika paljon meneillään just nyt. Kaksi uutta työtä ja kalenterit täynnä kaikenlaista. Sellainen isä on, hiukan hullu. Isoveljesi Robin on samanlainen ja lisäksi vielä hullun söpö ja hullun hauska tyyppi. Robin odottaakin sinua, pikkuveljeään, jo kovasti leikkikaverikseen, julkaisussa lukee.
– Äiti on perheen kuningatar ja hän tulee pitämään sinusta parempaa huolta kuin kukaan muu koko maailmassa. Me ei maltettaisi odottaa, että saadaan tavata sut. Älä silti kiirehdi vaan kasva rauhassa äidin masussa, kunnes olet valmis syntymään. Loppukesällä me nähdään. Me rakastetaan sua jo nyt, teksti jatkuu.