Poliisiylijohtaja kiistää tiedot asetakavarikon estämisestä

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kiistää Ilta-Sanomien tiedot, joiden mukaan rikoskomisario olisi keskeyttänyt toimet aseen takavarikoimiseksi Kauhajoen kouluampujalta.

STT:n haastattelema poliisiylijohtaja sanoo olevansa tietoinen viikonlopun tapahtumista, mutta ei kommentoi prosessia enempää, koska se on tutkinnan alla.

Paatero muistuttaa myös sanoneensa jo ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että poliisi yritti tavoittaa Saaren jo perjantaina, mutta tämä oli ilmeisesti matkustanut kotiinsa.

Tänään Ilta-Sanomat kertoi, että poliisi oli saanut määräyksen hakea Matti Saarelta ase pois ampumista edeltäneenä viikonloppuna, mutta esimiehenä toiminut rikoskomisario esti sen. Ampumispäivää edeltäneenä päivänä eli maanantaina sama Kauhajoen poliisin rikoskomisario puhutti Saarta ja antoi tämän pitää aselupansa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisi kävi Matti Saaren asunnolla perjantaina, mutta tämä ei ollut kotona. Tällöin valtuutuksen operaatiolle oli antanut Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö Matti Nyrhinen, koska tavallisesti esimiehenä toimiva rikoskomisario oli ehtinyt lähteä töistä pois. Sunnuntaina aseenhakuoperaatio oli tarkoitus saattaa loppuun, mutta rikoskomisario kielsi partiota menemästä Saaren asunnolle.

Aseenhakumääräyksen antanut Nyrhinen ei kommentoinut tapahtumien kulkua Ilta-Sanomille.

Poliisilla ei ollut mahdollisuutta tunkeutua Saaren asuntoon tämän poissa ollessa, koska Saarta ei epäilty varsinaisesta rikoksesta. Kotikäynnin perusteena oli internetistä löytynyt epäilyttävä materiaali.

Saari ampui Kauhajoella sijaitsevassa oppilaitoksessa 10 ihmistä viime tiistaina. Hän ampui lopuksi itseään ja kuoli samana päivänä vammoihinsa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat