Poliisi käyttää droneja eli miehittämättömiä ilma-aluksia nykyään jatkuvasti päivittäisessä työssään. Pienoislennokkeihin liittyy lukuisten mahdollisuuksien ja hyötyjen lisäksi myös uhkia, joista vakavin koskee niiden käyttämistä terroristisiin tarkoituksiin.
Suomen poliisi ei ole yksin huolensa kanssa, sillä viranomaiset maailmanlaajuisesti taistelevat saman uhkakuvan kanssa, että terroristit alkaisivat käyttää droneja.
– Jos on motivoitunut tekijä, niin droneja voi käyttää terroristisessa tarkoituksessa vähän liiankin näppärästi esimerkiksi kiinnittämällä jonkin räjähteen lennokkiin ja tiputtamalla sen väkijoukkoon, ylikomisario Sami Hätönen Poliisiammattikorkeakoulusta sanoo.
Niin Suomessa kuin maailmalla viranomaiset ovat tarkkana tällaisen toiminnan varalta, mutta uhkakuviin on vaikea ennalta täysin varautua.
– Venezuelan presidenttiä kohtaan hyökättiin taannoin dronen avulla ja Gatwickin lentokentällä oli häirintätapauksia droneilla, jotka aiheuttivat ainakin isot taloudelliset tappiot. Esimerkiksi tällaisia vahinkoja lennokeilla on jo tehty, Hätönen listaa.
Lue myös: Kaaos Iso-Britannian toiseksi vilkkaimmalla lentokentällä – dronet tunkeutuivat ilmatilaan ja pysäyttivät lentoliikenteen
Kauko-ohjattavat robottikopterit aiheuttavat huomattavan turvallisuusriskin vankiloille – salakuljettamista yritetään suitsia teknologialla: "Eniten huolestuttavat ampuma-aseet ja räjähteet"
Valvonta on haastavaa
Poliisi muistuttaa, että dronet ovat omassa käyttötarkoituksessaan hyviä laitteita, mutta niitä – kuten muitakin laitteita – voidaan myös käyttää väärin.
– Veitset ovat omassa käyttötarkoituksessaan hyödyllisiä, mutta niitäkin käytetään välillä väärin. En näe, että drone eroaa siinä mielessä mitenkään vaikkapa tieliikenteestä. Autot on tehty liikkumista varten, mutta niillä voidaan tarvittaessa aiheuttaa paljon pahaakin esimerkiksi ajamalla väkijoukkoon, Hätönen sanoo.
Viranomaisilla on omat keinonsa valvoa mahdollisia pienoislennokeilla ilmasta tehtäviä iskuja tai hyökkäyksiä, mutta se on erittäin haastavaa.

