Poliisin dronevideo: Yhdeksän autoilijaa kärähti 40 minuutissa Helsingissä – älä luota tähän Google Mapsin reittiohjeeseen!
Poliisin drone tallensi Helsingissä liikennerikkomuksen, joka ei ollut tiistain valvonnassa ainoa laatuaan.
Helsingin poliisin ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi Twitter-tilillään dronevideon, jonka poliisi kuvasi Helsingin keskustassa eilen tiistaina.
Videolla nähdään, kuinka mustan taksin kuljettaja rikkoo liikennesääntöjä jatkamalla Bulevardilta suoraan Eteläesplanadille. Bulevardilta saa kääntyä vasemmalle Mannerheimintielle tai oikealle Erottajankadulle, mutta suoraan ajaminen on kielletty. Videon tilanteessa risteävällä suoja- ja pyörätiellä paloivat vihreät valot.
Pastersteinin mukaan risteyksessä jaettiin vastaavasta rikkomuksesta yhteensä yhdeksän liikennevirhemaksua 40 minuuttia kestäneen valvonnan aikana. Vaikka tämä kyseinen tilanne tallentuikin dronen kameraan, suoritettiin varsinaista valvontaa maasta käsin.
Vaarallinen virhe Googlen navigaattorissa?
Pastersteinin Twitter-julkaisun alle jätetyssä kommentissa huomautettiin, että esimerkiksi Google Maps antaa sääntöjenvastaisen reittiohjeen kyseisessä risteyksessä, sillä ajo-ohjeet eivät jostain syystä huomioi kiellettyä ajosuuntaa.
Sen sijaan esimerkiksi Applen Kartat ei tällaista ohjetta anna, vaan neuvoo koukkaamaan Yrjönkadun kautta.
On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka navigaattori ohjeistaisikin rikkomaan liikennesääntöjä, on vastuu sääntöjen noudattamisesta aina kuljettajalla.
Uusimmat
-
16:26
MTV seuraa: Lopettamispäätöksensä pyörtänyt konkarivahti hyppää tolppien väliin – SM-liigassa kuuden pelin ilta
-
16:21
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
16:10
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
15:58
Stoltenbergilta poikkeuksellinen lausunto FT:ssä: Ukraina voi liittyä Natoon vaikka Venäjä olisi miehittänyt osan sen alueista
-
15:57
Lauri Markkaselta upeita sanoja Petteri Koposesta – NBA-parketilla erityinen suomalaiskohtaaminen
-
15:49
Israel: Kaksi merkittävää Hamas-johtajaa tapettu, myös Hizbollah-johtajaksi kaavaillun arvellaan kuolleen – MTV seuraa
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
Lataa lisää