Lounais-Suomen poliisi on paljastanut merkittävän rikoskokonaisuuden, joka liittyy erittäin vaarallisen alfa-PVP-huumausaineen valmistamiseen ja jakeluun. Epäiltynä on useita Etelä-Suomen alueella asuvia henkilöitä. Poliisi varoittaa, että huumausainelaboratoriot aiheuttavat merkittävän turvallisuusriskin ympäristölleen.
Keväällä Lounais-Suomen poliisin huumerikosyksikkö pääsi mittavan huumerikoskokonaisuuden jäljille. Poliisin tutkintatoimien ansiosta paljastui rikosvyyhti, jossa useiden henkilöiden epäillään valmistaneen ja myyneen huomattavan suuria määriä alfa-PVP:tä, gammaa ja pienemmän määrän amfetamiinia.
Esitutkinnan yhteydessä on ollut vangittuna yhteensä seitsemän henkilöä.
– Epäillyt ovat pääasiallisesti kolmekymppisiä Suomen kansalaisia ja asuvat Turun lisäksi eri puolilla eteläistä Suomea, kertoo rikosvyyhdin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Gustafsson Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tapausta tutkitaan muun muassa useina törkeinä huumausainerikoksina. Kotietsinnöissä on huumausaineen ja sen käyttövälineiden lisäksi löydetty muun muassa punnitusvälineitä, pakkausmateriaalia ja muuta myyntiin liittyvää materiaalia sekä valmistamiseen käytettäviä kemikaaleja ja välineitä.
Esitutkinnan yhteydessä takavarikoiduista kemikaaleista olisi pystytty edelleen valmistamaan suuri määrä alfa-pvp:tä ja gammaa sekä amfetamiinia.
Rikoskokonaisuuden esitutkinta on edelleen kesken.
Gustafsson kertoo, että alfa-pvp:tä on valmistettu eri kaupungeissa Lounais- ja Etelä-Suomen alueella.