Poika saapui maailmaan yli kuusikiloisena – äiti vitsailee: "Synnytin taaperon"
Yli kuusikiloisen vauvan saanut äiti vitsailee synnyttäneensä taaperon. Vauvan paino on kuitenkin kaukana ennätyslukemista.
Kuka on synnyttänyt suurimman vauvan? Asiaa TikTokissa kysynyt nuori sai somessa vastauksen, jonka kuvitteleminen omalle kohdalle saa irvistämään.
TikTok-käyttäjä @shans1588 kertoo synnyttäneensä toisen poikansa keisarileikkauksella, koska poika oli niin suuri. Raskausviikolla 38 syntynyt vauva painoi syntyessään yli kuusi kiloa ja oli 60 senttimetriä pitkä.
– Synnytin taaperon, äiti vitsailee ensimmäisellä koskaan jakamallaan TikTok-videolla.
Todisteeksi äiti näyttää kuvan vastasyntyneestä pojastaan. Jos video ei näy, voit avata sen tästä.
Nainen kertoo vauvan olleen syntymänsä jälkeen 11 päivää tehohoidossa, jossa pojan koko erottui selvästi joukosta. Poika oli niin iso, että hänen vaippansa piti hakea lastenosastolta. Kun vauva pääsi kotiin, hänet oli puettu 6–9 kuukauden ikäisille tarkoitettuihin vaatteisiin.
Sittemmin pojasta on kasvanut äitinsä mukaan terve, itsepäinen ja vahva 5-vuotias.
Lue myös: Melkein joka neljäs lapsi ja nuori on ylipainoinen – pojilla selvästi yleisempää kuin tytöillä
Maailman painavin vastasyntynyt yli kymmenkiloinen
Tavallisesti vauvat painavat syntyessään noin 2,5–4,5 kilogrammaa, kertoo Michiganin yliopisto.
Pojat ja ensimmäiset lapset ovat tyypillisesti hieman isompia kuin tytöt ja myöhemmin syntyvät sisarukset. Isokokoiset vanhemmat saavat yleensä isompia ja pienikokoiset vanhemmat pienempiä vauvoja.
Aikuisten ylipaino on lisääntynyt, mutta suomalaisnaiset synnyttävät entistä pienempiä vauvoja, MTV Uutiset kertoi vuonna 2017. Syynä tähän on tiukka diabeteskontrolli sekä synnytysten käynnistys.
Yli kuusikiloiset vauvat ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia. Kaikkien aikojen painavin vauva syntyi Italiassa syyskuussa 1955, kun Carmelina Fedele poika saapui maailmaan 10,2 kiloisena.
Isokokoisten lasten alatiesynnytyksessä riskinä on hermokudosvaurio, mikä on mahdollista välttää keisarileikkauksella, johon tosin liittyy omat riskinsä.
Lähteet: @shans1588/TikTok, New York Post, University of Michigan
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää