Pohjoisnapa lämpimin 400 vuoteen

Pohjoisnavan lämpötila on tällä vuosisadalla korkeimmillaan 400 vuoteen, tiedemiehet ilmoittivat Washingtonissa. Tutkijoiden mukaan Pohjoisnavan lämpötilaa ovat nostaneet sekä kasvihuoneilmiö että luonnolliset syyt. Nyt julkistetut tulokset tukevat tutkijoiden mukaan arvioita, jotka varoittavat globaalisen lämpötilan nousun seurauksista.

Yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten tiedemiesten ryhmä tulkitsi uudet tulokset lisätodisteeksi siitä, miten ihminen muuttaa fossiilisten polttoaineiden käytöllä ilmastoa.

-Meillä on nyt pitävää tieteellistä perustaa sanoa, että ilmaston lämpötila on nousemassa. Ihmiskunnan täytyy varoen harkita, mitä se tekee seuraavaksi, tutkimusryhmän johtaja Jonathan Overpeck tähdensi.

Tiedemiesten tuloksista kävi ilmi, että Pohjoisnavan lämpötila oli noussut 1940-luvulla vuodesta 1840 yhteensä 1,5 astetta. Lämpötilan nousu on saanut aikaan sekä mannerjään että merijään sulamista. Teollisuusmaat yrittävät päästä joulukuussa Kiotossa kansainväliseen sopimukseen, joka rajoittaisi kasvihuonekaasujen päästöjä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat