Pohjois-Korea vaatii yhä hyökkäämättömyyssopimusta

Pohjois-Korea haluaa sitovan sopimuksen ja torjuu amerikkalaisten ajatukset kirjallisesta lupauksesta.

Pohjois-Korea ilmoittaa pitävänsä kiinni kannastaan, jonka mukaan Yhdysvaltain kanssa solmittava hyökkäämättömyyssopimus on ainoa keino ratkaista Pohjois-Korean ydinohjelmasta syntynyt kriisi.

Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja otti kantaa asiaan maan virallisen uutistoimiston KCNA:n haastattelussa. -Me haluamme, että osapuolet allekirjoittavat hyökkäämättömyyssopimuksen, joka on oikeudellisesti sitova ja takaa, ettei kumpikaan maa hyökkää toiseen, edustaja sanoi.

Pohjois-Korean, Yhdysvaltain ja neljän muun maan on määrä aloittaa kahden viikon kuluttua Pekingissä neuvottelut ydinkriisistä. Neuvotteluihin osallistuvat myös Etelä-Korea, Kiina, Japani ja Venäjä.

Pohjois-Korean edustajan kannanotossa torjuttiin samalla mm. amerikkalaisten esille ottamat ajatukset, joiden mukaan varsinainen hyökkäämättömyyssopimus ei olisi tarpeen vaan asia voitaisiin ratkaista esimerkiksi Yhdysvaltain kirjallisella lupauksella.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat