Pitäisikö äitiyspakkauksen nimeä muuttaa? Kela pyytää kansalaisilta nimiehdotuksia: "Toivomme hyvää ja vilkasta keskustelua"

Mahdollisesta äitiyspakkauksen nimen muutoksesta päättäisi eduskunta.

Eduskunnassa on pohdittu äitiyspakkauksen nimen muuttamista, jotta nimi huomioisi entistä paremmin kaikki vanhemmat ja perheet. Kela on käynnistänyt nimiehdotuskampanjan äitiyspakkaukselle. Kelan teemasivuilla voi ehdottaa pakkaukselle joko uutta nimeä tai kannattaa nykyistä. 

Äitiyspakkauksen nimi on kirjattu lakiin, joten nimen mahdollisesta muuttamisesta päättää eduskunta. Kela arvioi, että muutos voisi olla mahdollinen. Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on kertonut kannattavansa uutta nimeä.
Ehdotuksia voi tehdä vuoden loppuun.

– Toivomme nimestä hyvää ja vilkasta keskustelua, sillä äitiyspakkaus on yksi tärkeä pala suomalaista sosiaaliturvaa, Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Kela luovuttaa nimikampanjassa kerätyt ehdotukset perusteluineen ministeri Saarikolle.

Useimmat äidit valitsevat äitiyspakkauksen, jossa on viitisenkymmentä tuotetta. Sen sijasta on mahdollista saada myös 140 euron rahasumma. Pakkaus vaihtuu keväisin.

Alun perin laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937 vähävaraisten synnyttäjien auttamiseksi. Ensimmäiset äitiyspakkaukset jaettiin seuraavana vuonna. Lain taustalla oli huoli syntyvyyskuolleisuudesta ja syntyvyyden pienenemisestä.

Ehdotuksia voi lähettää täällä 31.12.2017 asti.

***

Lue myös:

    Uusimmat