Pistokokeet paljastivat ravintolisien riskin – epärehelliset valmistajat vaarantavat käyttäjät
Tuoreen yhdysvaltalaisselvityksen perusteella monet ravintolisät sisältävät pieniä määriä lääkkeitä.
Ravintolisiä käytetään paljon muun muassa laihduttamiseen, lihasten kasvattamiseen ja potenssiongelmiin, mutta säädösten mukaan ne eivät saa sisältää oikeita lääkeaineita. Tuoreen yhdysvaltalaisselvityksen perusteella monissa valmisteissa kuitenkin on pieniä määriä lääkkeitä, mikä voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Valmisteiden valvominen on nykyään vaikeaa, sillä ihmiset tilaavat niitä suoraan Internetistä, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Selvitys perustuu Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkeviraston tietoihin, ja niiden perusteella ongelmia on varsinkin potenssin ja seksuaalitoimintojen parantamiseen, laihduttamiseen ja lihasten kasvattamiseen markkinoiduissa tuotteissa.
Pistokokeiden avulla vuosina 2007–2016 kerättyjen tietojen mukaan potenssiongelmiin myydyissä ongelmatuotteissa noin puolessa oli sildenafiilia eli Viagraa, laihdutusvalmisteissa monissa oli ruokahalua hillitsevää sibutramiinia ja lihasten kasvattamiseen markkinoiduissa tuotteissa steroideja tai niiden kaltaisia aineita.
Riski terveydelle
Lääkeaineita lisätään, jotta muuten tehottomat ravintolisät tehoaisivat edes hieman, mutta epärehelliset valmistajat asettavat käyttäjät samalla vaaraan. Esimerkiksi sildenafiililla on yhteisvaikutuksia diabetes-, kolesteroli- ja verenpainelääkkeiden kanssa, mikä voi johtaa verenpaineen tippumiseen vaarallisen alas. Laihdutusvalmisteisiin lisättävä sibutramiini puolestaan on tunnetusti sydämelle haitaksi eikä sitä saa enää myydä Euroopassa.
LUE MYÖS: Ravintolisillä voi olla haitallisia sivuvaikutuksia – näissä tapauksissa käyttöä kannattaa harkita tarkkaan
Tulokset koskevat Yhdysvaltoja, mutta tilanne on todennäköisesti hyvin samanlainen Suomessa. Meillä ravintolisiä valvotaan, mutta niitä ei tutkita ennen tuloa Suomen markkinoille. Ravintolisille ei tarvitse myöskään ennakkohyväksyntää. Nykyään ihmiset tilaavat valmisteita suoraan internetistä ulkomailta, jolloin ostetut tuotteet eivät välttämättä ole läpäisseet mitään testejä ja saattavat sisältää mitä vain. Ongelmien välttämiseksi potilaiden olisi hyvä kertoa lääkärilleen, jos he käyttävät jotain ravintolisää.
Tutkimus ilmestyi Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA Network Open -julkaisussa.
Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää