Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides, USA 2011. Ohjaus: Rob Marshall. Käsikirjoitus: Ted Elliott, Terry Rossio. Tuotanto: Jerry Bruckheimer. Kuvaus: Dariusz Wolski. Leikkaus: David Brenner, Michael Kahn ja Wyatt Smith. Pääosissa: Johnny Depp, Penelope Cruz, Ian McShane, Kevin R. McNally, Astrid Berges-Frisbey, Sam Claflin, Geoffrey Rush. Kesto: 138 min.
Kolmen ylipitkän osan verran on jo lypsetty rahaa kultasormi Jerry Bruckheimerin tuottamalla massiivisella merirosvoseikkailulla. Ensimmäisen hauskan Mustan helmen kirous -elokuvan (2003) jälkeen ne ehtivät muuttua venytetyksi puujalkavitsiksi; Rob Marshallin ohjaaman nelosen purjeista löytyy hiukan enemmän puhuria. Mutta vain hiukan.
Tällä kertaa näemme hurmaavan piraatin Jack Sparrow’n (Johnny Depp) kekkaloinnin kolmiulotteisena. Jack törmää arvoitukselliseen ex-heilaansa Angelicaan (Penelope Cruz), jonka motiiveista ei ota selkoa. Kaunotar pakottaa hänet nousemaan merten kauhun Mustaparran (Ian McShane) laivaan, jossa häärii papukaijankirjava zombimiehistö. Vieraille vesille vievän matkan määränpää on legendaarinen Nuoruuden lähde, joka kiehtoo myös itse kuningas Yrjöä. Viekoittelevaa merenneitoa ja muuta mutkaa pukkaa eteen.
Varsinkin ensimmäisen puoliskon ajan puheliasta elokuvaa vaivaa edellisten osien velttous: mukaansatempaavan virran sijaan tapahtumat tuntuvat luettelolta, jota miekkamittelöt tasaisin väliajoin katkovat. Miltei kolmituntisen räiskeen ote kiristyy loppua kohden, ja visuaalisesti seikkailu on jälleen häikäisevää katsottavaa. Eksoottiset maisemat ja yliluonnolliset elementit on toteutettu digiteknologian mahdollistamalla pieteetillä.
Näyttelijävaihdokset piristävät keitosta. Penelope Cruzissa on taatusti enemmän munaa kuin aiemmissa osissa söpöilleessä Keira Knightleyssä, ja brittinäyttelijä Ian McShane vakuuttaa ärhäkkänä Mustapartana.
Isä-piraattina nähtävältä Keith Richardsilta horjahtelevan kävelytyylinsä plagioinut Depp on aina miellyttävää katsottavaa, vaikka nyt hänen suuhunsa kirjoitetut repliikit eivät hauskuudella häikäisekään. Indie-kummajaisesta kassamagneetiksi kavunneeseen supertähteen keskitytään jopa hitusen liikaa; arkkivihollisena Barbossana murisevaa aussiveteraania () sen sijaan katselisi enemmänkin.