Pippa Laukka avautuu TTK-lähetyksessä sairastumisestaan.
Tänä sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -tähtioppilaat avaavat sydämensä ja kertovat oman tärkeän tarinansa Oma tarina -jakson merkeissä. Illan päätteeksi ensimmäinen tähtipari joutuu jättämään kilpailun.
Pippa Laukan tarina liittyy hänen sairastumiseensa. Hän kertoo jaksossa saaneensa viime vuonna diagnoosin vakavasta maksan tulehduksesta.
– Kun ihminen saa vakavan sairauden diagnoosin, niin siinä väistämättä tulee tunne, että kuolenko minä, vai jatkuuko elämä? Jouduin itse tällaisen tilanteen eteen viime vuonna, Laukka sanoo
Laukka kertoo, että siinä missä maksa-arvon tulisi olla alle 35, oli se hänellä yli 1 000. Hänen mukaansa lääkäritkin olivat ihmeissään, mistä tämä johtui. Laukka kertoo, ettei syytä löytynyt.
Sairauteen liittyi Laukan mukaan monenlaisia oireita.
– Yksi ehkä näkyvin oli se, että laihduin tosi paljon. Olen saanut siitä ihmisiltä tosi paljon kommentteja, ja se on tuntunut aika pahalta, hän kertoo.
Lue lisää: Pippa Laukka odottaa erityisen paljon yhtä asiaa tapahtuvaksi TTK-parketilla
Laukka sanoo, ettei ole koskaan ollut niin yksin kuin silloin, kun hän sairastui.
– Ympärilläni ihmiset ja elämä jatkoivat matkaansa, ja minä olin kuplan sisällä, josta minulla ei ollut mitään ulospääsyä. Elämä pysäytti, Laukka sanoo äänensä väristessä.
Laukka on kiitollinen ja iloinen siitä, että hän on nyt tässä ja sairaus on saatu hoidettua.
– Elämäni jatkui ja saan olla täällä tänä päivänä, nauttia tästä hetkestä ja jokaisesta päivästä.
– Ehkä tämä on muistutus siitä, että elämä on hyvin lyhyt. Näissä hetkissä on merkityksellisyys, josta meidän kaikkien tulisi nauttia.
Laukka ja hänen tähtiopettajansa Marko Keränen esittivät lähetyksessä hitaan valssin.