Malla Marttalan pääsiäisvauvasta tulikin jouluvauva, joka menehtyi pian vuoden vaihtumisen jälkeen. Suru ei katoa, eikä joulunaika ole perheessä enää koskaan vain täynnä iloa. Malla kertoo, kuinka lapsen kuoleman jälkeen perusluottamus elämään katosi.
Etelä-Pohjanmaalla asuvalla yksinhuoltajaäidillä Malla Marttalalla oli aiemmin tapana kutsua uudenvuodenaattona kotiinsa ystäviä ja sisaruksia, valaa tinaa, sytytellä tähtisädetikkuja ja ampua raketteja. Kaksi vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui, ja nykyisin perheessä ei vuoden vaihtumista enää pahemmin juhlita.
Kaksi vuotta sitten Malla nimittäin menetti vastasyntyneen vauvansa, Lukan, juuri uudenvuoden aikaan. Aikaisemmin joulu oli Mallan vuoden kohokohta, eikä se ole lapsen kuoleman jälkeen palannut ennalleen.
– Parin vuoden takaiset tunteet tulevat paljon läpi, joulua ei taida ihan samanlaiseksi enää saada. Se on enemmänkin sellainen asia, jota vain pelkää. Ei ole enää sitä pelkkää iloa, vaan siihen aikaan sekoittuu niin paljon surua, ahdistusta ja tuskaa, Malla kuvaa.
LUE MYÖS: Pikku-Konstan ensimmäinen joulu saattaa olla viimeinen – shokkiuutinen ennen kaksosten syntymää muutti Meri-Jennikan elämän
Raskausaika ei sujunut hyvin
Kun Malla odotti Lukaa syksyllä 2016, raskausaikana alkoi ilmetä ongelmia. Noin 16. raskausviikolla Malla alkoi vuotaa verta – ensin vähemmän, sitten enemmän.
Lääkärit eivät löytäneet verenvuodolle mitään syytä, vauva näytti voivan hyvin eikä ultrassa näkynyt mitään muutakaan epätavallista. Verenvuoto todettiinkin harmittomaksi.
Vuoto ei silti ottanut laantuakseen, ja pahimmillaan Malla vietiin ambulanssilla sairaalaan sen takia. Joulukuun alussa 2016 Malla joutui jäämään kokonaan vuodeosastolle, kun verenvuoto ei enää loppunut.
– Siinä tavallaan yritettiin pelata aikaa vastaan, että oltaisiin saatu raskausviikkoja lisää. Vauva voi hyvin, eikä sitä tiedetty, mistä se oikein tuli, kun ultrassa ei näkynyt mitään syytä, Malla kertoo.
Tasapainoilua riitti elämänvaiheessa muutenkin. Kun Malla vietiin sairaalaan yllättäen ja hänen täytyi jäädä sinne, joutui hänen silloin 3-vuotias poikansa sukulaisten luokse hoitoon viikoiksi. Pieni poika ei ollut kertaakaan ollut ennen tätä yötä erossa äidistään.
Mallan esikoinen, silloin 17-vuotias poika, taas ymmärsi jo tilannetta paremmin ja pelkäsi, ettei äiti selviäisi.
"Pääsiäisvauvasta tulikin jouluvauva"
23. raskausviikolla Mallan veriarvot romahtivat. Hänet siirrettiin Pohjanmaalta Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, jossa Luka syntyi sektiolla.
– Siinä vaiheessa piti jo vähän pelata, että kumman henki. Minulla oli muitakin lapsia, niin piti mennä äiti edellä. Itse olisin toivonut, että synnytystä olisi vielä odotettu. Oloni ei varsinaisesti miksikään muuttunut, kun olin maannut sängyssä jo niin pitkään. En osannut siinä tilanteessa ajatella itseäni ollenkaan, pelkäsin vain vauvan puolesta, Malla muistelee.
Luka syntyi 18. joulukuuta 2016. Malla menetti synnytyksessä paljon verta, mutta vauva selvisi. Luka hätäkastettiin saman tien. Lääkärit sanoivat, että ennenaikaisesti syntyneellä lapsella oli hyvin pienet mahdollisuudet elämään.
– Käytännössä selviytymismahdollisuudet olivat 50 prosenttia. Muuten Luka oli täysin terve, hän vain syntyi ihan liian paljon ajoissa. Laskettu aika oli vasta pääsiäisen tienoilla, mutta minun pääsiäisvauvasta tulikin jouluvauva, Malla kertoo.
Joulunpyhät perheen ja sairaalan välissä
Synnytyksen jälkeen Malla joutui olemaan vuodelevossa kolme päivää, mutta hänet vietiin joka päivä vastasyntyneiden teho-osastolle katsomaan Lukaa. Vauva voi olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka Malla sanoo Lukan näkemisen olleen järkytys, niin pieni ennenaikaisesti syntynyt vauva oli.
Jouluaattona Malla kotiutettiin. Lapset olivat viettämässä joulua Pohjanmaalla Mallan vanhempien luona, mutta vastasyntyneen vauvan täytyi jäädä vielä sairaalaan. Malla halusi olla kaikille lapsilleen tasapuolisesti äiti, joten hän vuokrasi Tampereelta Airbnb:n kautta asunnon ja matkusti vanhempiensa luokse jouluaatoksi.
Seuraavana päivänä äiti muutti lastensa kanssa Tampereelle.
– Siinä meni vähän kaikkien joulu pilalle, eihän se ollut pojillenikaan mitenkään hyvä joulu. Se oli sellainen sekava. En edes muista siitä ajanjaksosta oikein mitään, Malla kertoo.
Ensimmäinen, sitten toinen romahdus
Seuraavat päivät kuluivat Tampereella. Malla vietti paljon aikaa sairaalassa, pojat olivat kotona. Myöhemmin myös Mallan sisko tuli hoitamaan heistä nuorempaa.
Luka oli voinut todella hyvin, ja hän hengitteli jo itse. Tapaninpäivänä vastasyntyneen vauvan kunto kuitenkin romahti. Suoli oli puhjennut, ja se vaati leikkausta.
Leikkauksen lopputulos oli epävarma, mutta kaikki sujui lopulta hyvin.
– Luka toipui todella nopeasti. Hän oli seuraavana päivänä oma itsensä, liikuskeli, touhusi ja oli oikein hyväkuntoinen, Malla kertoo.
Noin kahden päivän päästä äiti sai kuitenkin jälleen huonoja uutisia. Suoli oli puhjennut uudestaan. Leikkaus onnistui, mutta Luka ei enää lähtenytkään toipumaan.
– Vauva oli todella vaisu ja väsynyt, häneen alkoi kerääntyä nestettä eikä hän jaksanut enää hengitellä. Toinen leikkaus oli liikaa näin pienelle. Hän meni koko ajan pikkuhiljaa huonompaan kuntoon, ja uutenavuotena hän oli todella huonossa kunnossa.
Malla kertoo olleensa varma, että vauvan suoli oli jälleen puhjennut. Puhkeamista ei kuitenkaan voitu nähdä ultrassa, koska suoli oli tyhjä. Uutta leikkausta ei voitu tehdä, kun asiasta ei ollut varmuutta ja lapsen kunto oli niin huono.
Aika päästää irti
Mallan uusivuosi kului lähinnä Lukan vierellä sairaalassa. Pari rakettia Malla kävi siskonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa ampumassa. Seuraavana päivänä Luka oli kuitenkin jo niin huonossa kunnossa, että Mallaa kehotettiin viettämään myös yöt sairaalassa.
2. tammikuuta lääkärit tulivat kertomaan, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Mallalta kysyttiin jo pojan irrottamista koneista.
– En halunnut vielä uskoa sitä, en halunnut uskoa. Lääkärit suostuivat odottamaan, jos hänen kuntonsa kääntyisi vielä nousuun.
Seuraavana päivänä illalla Malla teki vihdoin päätöksen, kun Lukan munuaiset pettivät ja hänen sydänäänissään oli ollut useita romahduksia.
– Tajusin itsekin, että nyt oli aika päästää irti, Malla muistelee.
Luka menehtyi 3. tammikuuta 2017.
"Se on aivan kuin olisin voittanut lotossa, mutta väärinpäin"
Malla kertoo nyt, että suunnattoman surun lisäksi päässä risteilivät kaikenlaiset tunteet. Yksi niistä oli syyllisyys.
– Käytännössä terapiassa olemme käyneet läpi, etten olisi itse voinut tehdä siinä tilanteessa mitään toisin. Sitä vain miettii ihan järjettömiä asioita, että jos en olisi syönyt sitä yhtä kalanpalaa tai en olisi käynyt verenvuotojen välissä töissä tai jos en olisi noussut väärällä jalalla sängystä, olisiko asiat voineet mennä eri tavalla. Ihan kaikesta keksii jossittelua, Malla kuvaa.
LUE MYÖS: "Helvetti, jota on vaikea kuvata" – lapsensa menettäneet kertovat tarinansa
Surun ja syyllisyyden lisäksi Malla tunsi vihaa lääkäreitä kohtaan. Mikseivät he voineet tehdä mitään? Jos Lukan suoli olikin vielä kolmannen kerran puhjennut ja lääkärit olisivat suostuneet leikkaamaan sen, olisiko lopputulos voinut olla toinen?
Synnytyksessä myös selvisi, että Mallan raskausajan verenvuodon syynä oli istukan irtoaminen. Se ei kuitenkaan näkynyt jostain syystä ultraäänitutkimuksissa.
Vaikka asia oltaisiinkin tiedetty aikaisemmin, ei mitään oltaisi voitu tehdä todennäköisesti toisin – mahdollisesti vain pitää äiti vuodelevossa pidempään.
– Raskausaikana kukaan lääkäreistä ei uskonut istukan irtoamiseen, koska minulla ei ollut mitään riskitekijöitä siihen. Eli käytännössä se olisi ollut joku 0,01 prosentin mahdollisuus, että näin olisi käynyt. Se on aivan kuin olisin voittanut lotossa, mutta väärinpäin, Malla sanoo.
Hautajaisten järjestäminen helpotti
Vauvan kuoleman jälkeen seuraavana päivänä Malla perheineen keräsi tavarat Tampereen väliaikaisesta kodista ja muutti takaisin oikeaan kotiin Etelä-Pohjanmaalle. Silloista elämää hän kuvailee aika sumuiseksi.
– Erakoiduimme sinne omaan pikkukuplaan, ei siihen kukaan yrittänyt tulla tunkemaan avuksi enkä osannut pyytääkään, Malla sanoo.
Aluksi kodissa ramppasi kriisityöntekijöitä ja terapeutteja, joka oli Mallan mukaan hyvä.
– Itselleni terapeuttista oli hautajaisten järjestäminen. Se tuntui siltä, että pystyi tekemään vielä jotakin lapsensa eteen.
Kun hautajaiset oli järjestetty, Malla kertoo romahtaneensa: nyt ei ollut enää mitään tehtävää.
Suru oireili masennuksen tavoin
Mallalle diagnosoitiin masennus, vaikka hän pitää diagnoosia virheellisenä. Suru hänellä oli. Malla sai kuitenkin masennuslääkkeet, jotta hän jaksoi nosta sängystä, olla 3-vuotiaan lapsensa seurana ja jatkaa elämää edes käytännön asioita suorittamalla.
– Surutuskissa minulla oli sellainen olo, että oli pakko päästä pois, etten pysty enää olemaan täällä. Olimme suunnitelleet jo, mihin tulee pinnasänky ja hoitopöydät, oma koti ei ollut enää hyvä paikka olla minulle. Siellä piti olla Luka-vauva meidän kanssa, mutta emme saaneet häntä koskaan kotiin, Malla kertoo.
Hautajaisten jälkeen Malla lähti poikansa kanssa viiden viikon matkalle Thaimaahan. Jo ennen sitä hän oli irtisanonut asuntonsa, ja matkalta palaamisen jälkeen he muuttivat uuteen asuntoon viereiselle paikkakunnalle.
Thaimaan matkalla Malla ilmoittautui myös mukaan MTV:n Koko Suomi leipoo -ohjelmaan, joka kuvattiin kesällä 2017.
– Tuntui, että piti yrittää koko ajan tehdä jotain, ettei suru pääsisi päälle. Koko ajan piti olla jotain muuta mielessä. Tavallaan se oli helpottavaa, ettei ollut aikaa ajatella omaa surua niin paljon, tavallaan yritti kaikella pakoillakin sitä, Malla selittää.
– Se helpotti siinä tilanteessa, se oli minulle varmasti oikea ratkaisu. Suru oli niin valtava, ettei sitä pystynyt käsittelemään. Kun tulimme takaisin Thaimaasta, oli kulunut jo sen verran aikaa, että suru ei ollut enää sellainen valtava möykky.
"Olin maailmankaikkeudelle vihainen, että en ollut saanut pitää vauvaani"
Matkan jälkeen Malla aloitti myös terapian säännöllisemmin. Hän sanoo, ettei lapsen menettämisen surusta pääse koskaan yli, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
– Tavallaan tulee vieläkin hetkiä, ettei jotenkin vieläkään ymmärrä, että mitä on tapahtunut. Sitä ei tavallaan usko. Lapsen kuolemasta ei koskaan pääse yli tai eteenpäin, mutta sen kanssa täytyy oppia elämään, Malla sanoo.
Musiikkipedagogina leikkikoulussa työskentelevä Malla palasi syksyllä 2017 töihin. Silloin hän ei voinut pitää vauvaryhmiä, hän ei yksinkertaisesti pystynyt. Jos kaupassakin tuli äiti tai isä vauvan kanssa vastaan, Malla sai paniikkireaktion.
– Oli niin katkera siitä, että se vauva on elossa ja omani ei. Jos näin naisia raskaana, jotka polttavat tupakkaa tai syövät jotakin kiellettyä, sisälläni kumpusi uskomaton viha, että miten he voivat tehdä noin, miten he uskaltavat riskeerata lapsen hengen. Vaikka eihän se minun asiani millään tavalla ollut, ne tunteet olivat vain niin voimakkaita, Malla sanoo.
– Olin maailmankaikkeudelle vihainen, että olin itse toiminut kaikkien sääntöjen mukaan, mutta en ollut silti saanut pitää vauvaani.
Uusi raskaus kului paniikissa
Myös Mallan silloin 3-vuotiaalle, nyt viisi vuotta täyttäneelle pojalle vauvan kuolema oli vaikea, sillä hän oli jo ehtinyt odottaa innokkaasti uutta pikkuveljeä. Mallan mukaan poika kävi myös aluksi terapiassa käsittelemässä asiaa.
– Enemmän häneen vaikutti se, että joutui silloin minusta eroon niin pitkäksi aikaa. Se tuli vähän shokkina. Kun pääsin sairaalasta kotiin, poika siirtyi takaisin sänkyyni nukkumaan eikä ole suostunut palaamaan omaan sänkyynsä, hän nukkuu edelleen vieressäni, Malla kertoo.
Tänä vuonna Malla tuli jälleen raskaaksi. Äidille raskausaika oli yhtä paniikkia, sillä hän pelkäsi saman tapahtuvan uudestaan eikä pystynyt yhtään nauttimaan odotusajasta.
Kun hänen pojaltaan kysyttiin, että miltä tuntuu saada pikkuveli, hän ei uskonut, että vauva tulisi kotiin asti. "Se kuitenkin kuolee", poika vastasi.
"Perusluottamus elämään katosi"
Uuden vauvan raskausaika ja synnytys sujuivat onneksi hyvin, ja tänä vuonna Malla sai viettää joulua kaksikuukautisen vauvan kanssa.
– Lukan kuoleman myötä tavallaan se perusluottamus elämään katosi, ja se on edelleen hukassa. Kun kerran on saanut sen lottovoiton väärinpäin, se häviävän pieni mahdollisuus, huutava vääryys on osunut omalle kohdalle, sitä ei voi uskoa, etteikö jotakin kamalaa tapahtuisi uudelleen. Vaikka kaikki on hyvin nyt, sitä ei pysty uskomaan, että se jatkuisi näin, Malla kuvaa.
Näin hän kertoo kokevansa erityisesti lapsiaan kohtaan.
– Pitää käydä tuon viisivuotiaankin hengitystä kokeilemassa yöllä, että hengittäähän hän varmasti, Malla sanoo.
Malla kertoo, että lapsen menettäminen uudisti kokonaan myös elämän prioriteetit ja koko identiteetin. Enää esimerkiksi materia, raha ja työelämä eivät merkitse Mallalle yhtä paljon, ja hän onkin miettinyt alanvaihtoa.
– En halua enää uhrata aikaa lasten kanssa, Malla sanoo.