Piinaako "lihahiki" pihviaterian päätteeksi? Tästä ilmiössä on kyse

Proteiinien pilkkominen lämmittää elimistöä enemmän kuin esimerkiksi hiilihydraattien.

”Lihahiki” (eng. meat sweats) ei ole varsinaisesti tieteellinen termi. Sillä viitataan lisääntyneeseen hien eritykseen lihatuotteiden runsaan syömisen jälkeen, kuten Urban Dictionary kertoo.

Onko kyseessä todellinen ilmiö? Kyllä, sanoo Men’s Health -sivuston haastatteleman ravitsemusterapeutti Verona Somarriba. Suoraan ”lihahikeä” koskevia tieteellisiä tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty.

– Lihahiki on fyysinen reaktio, jonka osa ihmisistä kokee syötyään suuria määriä runsaasti proteiinia sisältäviä ruokia, Sommarriba sanoo.

Proteiinien pilkkominen on kovaa työtä

Syyn lihan hikoiluttavaan vaikutukseen ajatellaan piilevän elimistön ruoansulatuksessa.

Esimerkiksi alkoholi ja proteiinit vaativat enemmän energiaa pilkkoutuakseen kuin hiilihydraatit tai rasvat. Suuret määrät proteiinia nostavat kehon lämpötilaa, sillä elimistön täytyy tehdä enemmän töitä ravintoaineet sulattaakseen. Tämä voi ilmetä lisääntyneenä hikoiluna.

Somarriba kertoo, että osalla ihmisistä ”lihahiki” ilmenee heti syömisen jälkeen, toisilla vasta myöhemmin, esimerkiksi keskellä yötä. Mitä harvemmin runsaasti proteiinia sisältäviä ruoka-annoksia syö, sitä suurempi todennäköisyys aineenvaihdunnalliseen piikkiin on. Lisäksi ”lihahien” ilmaantuvuuteen vaikuttavat muun muassa ihmisen fyysinen kunto, paino ja muut terveydelliset tekijät.

"Lihahikeen" voi vaikuttaa

”Lihahien” ilmestymistä voi välttää syömällä vähemmän lihaa. Vuonna 2000 julkaistun tutkimuksen mukaan keho käyttää enemmän energiaa eläinproteiinien kuin kasviproteiinien pilkkomiseen.

Myös suurten annoskokojen välttäminen ylipäätään auttaa ruoan aiheuttamaan hikoiluun. Suurten annosten kanssa ruokajuomana tulisi nauttia vettä, ei alkoholia, joka lisää elimistön ruoansulatusjärjestelmän kuormitusta.

Lisäksi säännöllinen liikunta ja kunnonkohotus voivat auttaa ruokailun jälkeisen hikoilun vähentämiseen.

Lue myös:

    Uusimmat