Peter Kelling löysi venäläisvalmisteisen droonin tiistaina Pellingistä. Alueen kesäasukas oli nähnyt droonin lentävän.
Kalastaja Peter Kelling oli tiistai-iltapäivänä kalastuspaikallaan Sandön saaren rantavedestä.
– Kävelin siellä ja katselin ympärilleni, ja rannassa oli jotakin. Menin katsomaan ja tarkemmin ja siellä se drooni oli, Kelling kertoo MTV Uutisille.

Viranomaiset tiedottivat keskiviikkona Porvoosta löytyneestä droonista. Droonin kerrottiin olevan kartoitusdrooni, eikä se sisältänyt räjähteitä.
Kelling kertoo soittaneensa havainnostaan vapaaehtoiseen palokuntaan sekä kaverilleen.
– Ajattelin, että asiasta täytyy soittaa ja ilmoittaa. Kaverini sanoi, että se on luultavasti drooni. Hän otti yhteyttä viranomaisiin, Kelling kertoo.
Kelling kertoo, että se drooni oli noin puolitoista metriä pitkä, mutta ehkä suurempikin.
Lue myös: Stubb kommentoi Pellingin droonia Ylellä: "Uutta normaalia"
Kesäasukas näki droonin lentävän
Kelling kertoo, että kuuli myöhemmin alueen kesäasukkaan nähneen droonin lentävän ja laskeutuvan.
– Eräs kesäasukas oli nähnyt sen lentävän ja kuullut sen, kun se tuli.
Tämä oli tapahtunut tiistai-aamuna eli samana päivänä kuin Kelling sen löysi.
Kellingin mukaan drooni oli aivan rannassa ja näytti juuri sinne huuhtoutuneelta. Hän kertoo itsekin ymmärtäneensä, mistä oli kyse, kun näki droonin.
– Kun niitä on nähnyt uutisissa, tunnistin sen. Se näytti sillä tavalla tutulta. Tällaisina aikoina voi kai odottaa löytävänsä jotain tällaista, kun katsoo millainen maailma nykyään on, Kelling sanoo.

Lue myös: Jarmo Lindberg Porvoon droonilöydöstä: lentoreitti oleellinen seikka
Tästä on kyse
Tämän hetkisten alustavien tietojen mukaan drooni on venäläisvalmisteinen ja tarkoitettu siviilikäyttöiseen kartoistukseen.
Tällä hetkellä tutkitaan, kenen käytössä drooni on ollut ja miten se on päätynyt Suomeen. Tiedossa ei vielä ole, kulkiko drooni Suomen ilmatilassa ja tuliko se tarkoituksella Suomen puolelle.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi tänään perjantaina, että Suomen siviililennonjohto oli saanut venäläisiltä kollegoilta "paria–muutamaa" päivää aiemmin tiedon, että Venäjän siviiliviranomaisten toiminnassa on karannut kartoituslennokki.
– Nyt selvitetään, onko tapauksilla (Pellingistä löytyneellä ja Venäjän karanneella lennokilla) yhteyttä, Häkkänen sanoi aiemmin perjantaina.
Häkkänen painottaa, että droonilöytöön tulee suhtautua rauhassa.
