Mainos

Pienet huolet voivat olla hyväksi terveydelle

Tuoreen tutkimuksen mukaan kohtalaisen onnelliset ihmiset ovat varakkaampia ja luultavasti myös terveempiä kuin äärimmäisen onnelliset.

Äärimmäisen onnellisuuden tavoittelu ei välttämättä kannata. Näin päättelee yhdysvaltalainen tutkijaryhmä, jonka tavoitteena oli selvittää, mikä onnellisuuden määrä olisi suositeltavin.

Tutkijat kävivät läpi kuusi erilaista onnea ja elämän saavutuksia käsittelevää tutkimusta.

Yhteenvedossa selvisi, että kohtalaisen onnelliset ihmiset ovat varakkaampia ja kenties terveempiä kuin äärimmäisen onnelliset. Kohtalaisen onnelliset voivat myös saavuttaa enemmän elämässään ja elää pidempään.

Tutkijat arvioivat, että erittäin onnellista elämää viettävät ihmiset ovat laiskoja tekemään muutoksia elämässään, kuten hankkimaan koulutusta tai uuden työpaikan.

Valtavan onnelliset ihmiset saattavat myös laiminlyödä terveydentilansa seurannan. Äärimmäistä onnellisuutta tavoittelevat hakevat myös kenties jännitystä ja ottavat riskejä.

Onnelliset ihmiset ylipäänsä ovat kuitenkin terveempiä ja menestyvät paremmin kuin vihaiset ja masentuneet, psykologit päättelivät.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.