Tiia Naukkarinen on menettänyt huumeille kolme läheistään. Peukun käytön lisääntyminen vaikeuttaa myös riippuvaisten läheisten elämää.
Huumetilanne Helsingissä on mennyt niin huonoksi, että poliisi piti aiheesta tiedotustilaisuuden eilen Pasilan poliisiasemalla.
Tilannetta on pahentanut etenkin niin kutsutun peukun käytön jyrkkä lisääntyminen Suomessa. THL:n jätevesitutkimuksen mukaan sen käyttö on viime vuosien aikana moninkertaistunut esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.
Paikalla poliisin tiedostustilaisuudessa oli myös päihdesairaiden läheinen ja Irti huumeista ry:n vapaaehtoinen Tiia Naukkarinen.
– Suomessa on päihderiippuvaisia noin puoli miljoonaa. Ajattelen, että yhden päihderiippuvaisen lähellä on keskimäärin kolme läheistä, joita tämä koskettaa.
Lue myös: Huumetyöntekijä tietää, miksi juuri suomalaiset jäävät koukkuun vaaralliseen peukkuun
"Hätä ja huoli"
Naukkarisella on ollut elämässään kolme läheistä, jotka ovat sairastuneet päihderiippuvuuteen.
Heistä yksi on menehtynyt.
– Itkuillat keittiön pöydän äärellä ovat normaaleja minulle. Hätä ja huoli läheisistä on suunnaton.
– Viestit kuormittavat, mutta samaan aikaan ne helpottavat. He ovat elossa.
Naukkarinen kertoi jo vuosi sitten MTV Uutisille eläneensä päihdesairaan läheisen arkea kymmenen vuoden ajan.
