Perheenäiti yritti saada aviomiestään auttamaan kotitöissä – kertoo, miksi kokeilussa ei ollut mitään järkeä: "Jatkuvaa nalkutusta"

Kotiäiti peräänkuuluttaa kumppanilta pelisilmää kotitöiden tekemisessä.

Parisuhteessa on aina ylä- ja alamäkiä, mutta jatkuvaa turhautumista voi aiheuttaa ainakin se, jos vain toinen osapuoli osallistuu kotitöiden tekemiseen.

Neljän lapsen äiti, bloggari Constance Hall, on aiemmin puinut muun muassa sitä, saako kotiäiti suuttua miehen viikonloppureissusta, sekä sitä, miksi jotkut vanhemmat eivät puutu lapsensa raivoamiseen julkisella paikalla

Hiljattain Hall otti kantaa monelle tuttuun ongelmaan siitä, miksei kumppani osallistu kotitöihin ja miksei se itse asiassa ole vaimon tehtävä pyytääkään häntä tekemään niin.

Pyydettäessä hommat tehtiin, mutta...

Hall kertoi Facebook-päivityksessään valitelleensa tekevänsä kotonaan kaikki kotityöt, kun joku oli todennut hänelle, että hänen pitäisi pyytää suoraan, jos kaipasi apua. Eihän kukaan ole ajatustenlukija.


Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä

Niinpä Hall teki juuri niin. Hän alkoi pyytää mieheltään, että tämä tekisi tiettyjä asioita.

"Voitko viedä roskat?
"Voitko herätä lasten kanssa? Olen hieman väsynyt tehtyäni sen yksin viimeiset 329 vuotta."

Hall huomasi pian, että ohjeistus oli ollut oikea. Asioita tapahtui, kun hän pyysi. Tilanteessa olikin vain yksi mutta. Hän oli uupunut yrittäessään pitää homman pyörimässä, yrittäessään jatkuvasti muistaa, mitä vielä piti pyytää tehtäväksi.

– Jatkuvaa nalkutusta, Hall kiteyttää.

– Ja tiedättekö, mitä tapahtui sillä sekunnilla, kun lakkasin pyytämästä? Ei mitään. Taaskaan.

Hall kertoo tulleensa johtopäätökseen, ettei ole hänen tehtävänsä pyytää apua tai kirjoittaa listoja tehtävistä asioista.

– Meillä on ihan tarpeeksi töitä, ja se, että opettaisin jonkun ottamaan minut ja naurettavan työtaakkani huomioon, ei ole yksi niistä.

"Kun nalkutus loppuu..."

Niinpä hän kehottaa kaikkia yksinkertaisesti tekemään sen. Auttamaan.

– Ajatelkaa toisianne, sitä, mitä se vaatii hoitaa taloutta. Tekeekö toinen teistä kaikki työt, kun toinen vain laiskottelee? Viettääkö toinen teistä aikaa kavereidensa kanssa, kun toinen kuorii 30. hedelmää sen päivän aikana? 

Hall huomauttaa, että sekään ei ole hyvä, että toinen lakkaa pyytämästä apua. Itse asiassa se on suuri hälytysmerkki.

– Kun nalkutus loppuu, kun kyselyt hiipuvat, kun ei ole enää listoja... Kaikki, mitä on jäljellä, on hiljainen kauna. Ja se, ystäväni, on parisuhteen syöpä. Ei ole kenenkään homma opettaa sinulle toisten ottamista huomioon. Se on sinun hommasi. Hoida ne hiton tiskit pyytämättä joskus, hän kehottaa.

"Kukaan ei istu ennen kuin kaikki istuvat"

Hallin teksti on vedonnut ilmeisen moneen, sillä siihen on reagoitu jo yli 200 000 kertaa. Päivitystä on myös jaettu yli 100 000 kertaa, ja siihen on kommentoitu kymmeniä tuhansia kertoja.

– Jos haluat miehen, joka tekee hommia, sinun pitäisi valita mies, joka tekee hommia... Älä kysy minulta, mistä löydät sellaisen yksisarvisen, mutta älä odota aasin kimaltelevan, filosofoi Gail Margaret -niminen kommentoija.

– Ystäväni sanoo, että on vain yksi asia, joka on rankempaa kuin yksinhuoltajuus ja kaiken tekeminen yksin, ja se on se, että tekee kaiken yksin samalla, kun toinen katselee sohvalta. Lisää vain vihaa väsymykseen, toteaa puolestaan Narelle Gadsby.

– Avioliittoneuvojallani oli motto "kukaan ei istu ennen kuin kaikki istuvat". Jos oli jotain hommaa tehtävänä, ja toinen kumppaneista oli ylhäällä, toinen oli myös tekemässä sitä, mitä piti. Hän ei kyennyt pelastamaan avioliittoani, mutta hän opetti minulle mahtavia opetuksia elämästä, kertoo Simone Elle.

Lähteet: Someecards, Facebook

***


Lue myös:

    Uusimmat