Italialaisperhe epäili koronaa, lääkärin mukaan huolta ei ollut – päivää myöhemmin ”nuori ja erittäin terve” 19-vuotias menehtyi
Lontoossa asuva nuori italialainen mies kuoli oletettavasti koronavirustartunnan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Surullisista uutisista kertoo muiden muassa Daily Mail.
Itäisestä Italiasta kotoisin oleva 19-vuotias Luca Di Nicola kuoli vajaa viikko sitten Lontoossa, jossa hän työskenteli perheravintolassa. Kuolinsyy ei ole vielä varmistunut, mutta nuoren miehen menehtymisen uskotaan johtuvan äkillisestä keuhkokuumeesta. Perhe epäilee, että Luca oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.
Lucan täti Giada kertoi italialaiselle La Repubblicalle, että viikkoa ennen kuolemaansa nuorukainen oli kärsinyt kuumeesta ja yskästä. Samat oireet olivat iskeneet Lucan äitiin ja tämän kumppaniin, jotka asuivat samassa talossa Lucan kanssa.
Perhe: Lääkäri kehotti olemaan huolehtimatta
Perheen mukaan lääkäri oli lääkinnyt Lucaa aluksi parasetamolilla. Kun miehen oireet pahenivat, lääkäri totesi, ettei potilaan pitäisi olla huolissaan pahasta flunssasta. Luca kun oli ”nuori ja erittäin terve”.
Seuraavana päivänä Luca alkoi saada rintakipuja. Hän tuupertui lattialle äitinsä edessä. Ambulanssin saavuttua ensihoitajat yrittivät elvyttää Lucaa, mutta hän kuoli pian sairaalaan saavuttuaan. Nuoren miehen keuhkot olivat pettäneet.
Perheen piina jatkuu
Lucan kuolema on tragedia italialaistaustaiselle perheelle. Surutyön lisäksi sukulaisten hartioita painaa huoli Lucan äidin ja tämän kumppanin kohtalosta. Heillä on edelleen samoja oireita, jotka veivät nuorukaisen aikaiseen hautaan. Lucan Glasgow’ssa asuva täti Romina kertoo La Repubblicalle, ettei heille ole vielä tehty koronatestiä vaan annettu parasetamolia ja käsky pysyä kotona kaksi viikkoa.
Lähteet: Daily Mail, La Repubblica, News.com.au
Uusimmat
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
19:11
Kommentti: Säätytalo hoi, ettehän töpeksi vihreässä siirtymässä – Suomeen on tekeillä valtava miljardi-investointi syystä, jota Riikka Purra haukkuu typeräksi
-
19:10
Vakavia vammoja saaneen PSG-vahdin vaimolta huolestuttava päivitys: ”Älä jätä minua yksin”
-
19:01
Onko klassikkodrinkin inspiroima pasta TikTok-hypen arvoinen? Testasimme reseptin: "Kattilasta nousee melko viinainen tuoksahdus"
-
18:45
Älä missään nimessä toimi näin, jos löydät linnunpoikasen maasta
-
18:38
Huippulupaus jahtaa yli 30-vuotiasta Suomen ennätystä – valmentajanvaihdos tuonut hurjan muutoksen
-
18:36
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
18:31
Kirjailija Miki Liukkoselta synkkä ulostulo: "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina"
-
18:26
Pakolaiskiintiöön raju leikkaus Ruotsissa: Suomessa hallitusneuvottelijat pohtivat myös leikkauksia – tällaisia säästöjä se toisi
-
18:05
Finnair perui muutokset businessluokan matkatavaroiden painorajoissa
-
Lataa lisää