Patria Vehicles aloitti yt-neuvottelut Hämeenlinnassa

Neuvottelut koskevat Hämeenlinnan tehtaan kaikkia työntekijöitä. Ajoneuvotoimialan johtajan mukaan tuotanto tehtaalla vähenee selvästi kesälomien jälkeen.

Patria Vehicles on tällä viikolla aloittanut yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkia Hämeenlinnan tehtaan noin 440 työntekijää. Ajoneuvotoimialan johtajan Heikki Hulkkosen mukaan supistustarve liittyy ennen kaikkea Pasi-panssariajoneuvojen tuotannon sekä eräitten muitten hankkeitten päättymiseen.

- Tuotanto vähenee selkeästi kesälomien jälkeen, toteaa Hulkkonen.

Hänen mukaansa on ennenaikaista sanoa, vähennetäänkö väkeä irtisanomisin vai lomautuksin. Hulkkosen mukaan Patria Vehiclesin tulevaisuus on ailahtelevampi kuin 7-8 viime vuotta.

- AVM-panssarivaunujen menekki riippuu pääosin vientikaupoista, kun taas Pasien valmistuksesta tehtiin pitkäaikaisia sopimuksia kotimaahan.

Paseja on Hämeenlinnassa tehty 21 vuoden aikana yli 1200 kappaletta, mistä kaksi kolmasosaa on jäänyt Suomeen. Viimeinen valmistuu toukokuussa.

Toimialajohtaja Hulkkosen mukaan ajoneuvopuolen yt-neuvottelut eivät suoranaisesti liity koko Patria-konsernin säästöohjelmaan, jolla pyritään oikaisemaan yhtiön taloutta. Patrian tulos painui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden 5,7 miljoonasta eurosta 0,4 miljoonaan. Muista yksiköistä poiketen Patria Vehicles teki reilun voiton.

Yt-neuvotteluista kertoi Hämeen Sanomat keskiviikkona.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat