Parkkipirkot saavat työstään myös kiitosta – "Hän itki niin paljon"

Kerroimme perjantaina Helsingin kaupungin pysäköinnintarkastajan kauhukokemuksista. Pitkälle uralle mahtuu negatiivisten välikohtausten lisäksi myös positiivisia tapahtumia, jotka jäävät pysyvästi molempien osapuolten mieleen.

– Täytyy sanoa, että on niitä mukaviakin juttuja tapahtunut, Helsingin kaupungilla pysäköinnintarkastajana työskentelevä nainen kertoo.

Pukinmäessä itkettiin, Munkkiniemessä sakotettiin

Merkittävät, mieleenpainuvat tapahtumat eivät kuitenkaan ole pysäköinnintarkastajan työssä arkipäiväisiä.

– Nämä ovat ihan jäävuorenhuippuja, että sattuu ja tapahtuu jotain. Kyllä ne päivät yleensä menevät niin, että keskustelemme ihmisten kanssa ja muistutamme, miten huonosti voi käydä, jos esimerkiksi on suojatien eteen pysäköinyt. Meidän toimenkuvaamme kuuluu myös puhua näistä asioista, pysäköinnintarkastaja kertoo.

Erityisesti viime kevään tapahtuma Pukinmäessä on jäänyt pysäköinnintarkastajan mieleen:

”Keväällä kävi niin, että Rälssintiellä olivat liikennemerkit muuttuneet. Talvella ei saa pysäköidä toisella puolella ja keväällä toisella puolella tietä. Ilmeisesti aurauksen takia.

Olimme näitä maksuttomia huomautuksia laittamassa, jotta ihmiset huomaisivat merkkien muuttuneen, eivätkä parkkeeraisi väärälle puolelle tieltä. Nuori nainen tuli siihen itkien, että eikö tuota lappua saa mitenkään pois. Hän oli juuri ostanut uudet kesärenkaat ja kaikki rahat menivät niihin. Kuusikymppiä olisi ollut hänelle iso summa.

Sanoin, että voi kultapieni, tämä ei maksa mitään. Hän ei oikein ymmärtänyt ensin kuulemaansa, niin näytin hänelle laittamaani lappua, jossa oli summan kohdalla pelkkiä tähtiä. Hän itki niin paljon, ettei nähnyt mitään. Halasin häntä ja pyysin rauhoittumaan, kun ei se huomautus maksa hänelle yhtään mitään. Muistaa vaan huomenna parkkeerata tien toiselle puolelle.”

Pysäköinnintarkastaja kertoo, että monesti tilanteissa on varaa neuvotella ja parkkisakosta voi selvitä puhumalla.

– Riippuu virheestä. Jos esittää asiansa asiallisesti, niin tottakai voin sanoa, että laitan tästä kirjallisen huomautuksen, joka maksa mitään. Silloin sekä asiakas että minä olemme tyytyväisiä.

Näitä tilanteita tuleekin usein kohdalle:

”Viime torstaina olin laputtamassa yhtä autoa ja siihen tuli omistaja paikalle. Hän kysyi, että olisiko tässä mitään tehtävissä. Kysyin, oliko hän juuri lähdössä. Hän sanoi hyppäävänsä heti autoon ja lähtevänsä. Sanoin antavani kirjallisen huomautuksen, joka ei maksa mitään. Otin rekisterikilvestä kuvan ja annoin hänelle huomautuksen. Mies toivotti hyvää päivänjatkoa ja jatkoi matkaansa.

Kyllä minä annan armoa, jos auto ei missään suojatien edessä ole parkissa. Jos tämä sama juttu olisi tapahtunut siinä tilanteessa, niin olisin kirjoittanut asiakkaan paenneen paikalta. Samana päivänä oli Munkkiniemessä Lokkolantiellä koulun edessä molemmin puolin tietä auto puolen metrin päässä suojatiestä. Niissä ei ole mitään neuvottelemista.”

Pysäköinnintarkastaja kertoo ihmisten suhtautumisen heitä kohtaan muuttuneen viime vuosina.

– Nykypäivänä tulee hirmu paljon kiitosta. Ihmiset ovat todella tyytyväisiä meihin. Moni on sen ymmärtänyt, että jos kauniisti puhuu ja nätisti suhtautuu, niin näissä on aina neuvotteluvaraa. Se on minulle ihan sama, kirjoitanko sata lappua päivässä vai yhden. Minulla on kuukausipalkka. Sitä paitsi me opastamme ihmisiä, eikä tämä työ ole pelkästään lappujen kirjoittamista, hän kertoo.