Mainos

Paperiliitto jäämässä tupon ulkopuolelle

Tupon keskeisenä tekijänä pidetty Paperiliitto on jättäytymässä mahdollisesti syntyvän tulopoliittisen kokonaisratkaisun ulkopuolelle.

paperiliitto230999

Paperin liittotoimikunta totesi tänään että Paperiliitto tähtää omalta osaltaan liittokohtaiseen sopimukseen. Se on liittotoimikunnan mielestä ainoa keino ratkoa metsäteollisuuden alakohtaisia ongelmia. Yleisesti arvioidaan, että keskitettyä ratkaisua ei synny ilman Paperiliiton mukaantuloa.

Liittotoimikunnan mukaan alakohtaisten kysymysten ratkaisu ei ole onnistunut tulopoliittisten sopimusten voimassa ollessa. Alalla kiistellään mm. ulkopuolisen työvoiman käytöstä, johon vaaditaan pysyvää ja kestävää ratkaisua. Toinen keskeinen kiista koskee työtuomioistuimen pääkäsittelyyn tänään tullutta kiistaa lomautusturvasta. Liittovaltuuston puheenjohtaja Seppo Tynin mukaan neuvottelut työnantajapuolen kanssa eivät etene ennen kuin siihen on saatu ratkaisu. Asiaa käsitellään ainakin tiistaihin saakka. Metsäteollisuus ry haastoi kevättalvella Paperiliiton työtuomioistuimeen viime neuvottelukierroksella sovitusta lomautusturvalausekkeesta.

Myös Sähköliitto on jo ehtinyt ilmoittaa pyrkivänsä liittokohtaiseen ratkaisuun.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.