Paluu arkeen alkanut juhannuksen jälkeen

Juhannuksen paluuliikenne jatkuu yömyöhään. Kaupat ja julkinen liikenne toimivat tänään kuin tavallisena sunnuntaina.

Juhannuksen paluuliikenteessä on alkuiltaan mennessä säästytty pahoilta onnettomuuksilta. Peltiä on kuitenkin kolissut monin paikoin, kertoo liikkuva poliisi.

Liikenne jatkuu pääteillä vilkkaana, ja menon odotetaan hiljenevän vasta iltamyöhään. Tukkoisinta on ollut liikenteen tutussa pullonkaulassa valtatie 4:llä Heinolan ja Lahden välillä. Seitsemän aikaan illalla alueella liikkui noin 3000 autoa tunnissa. Autot etenivät 20-30 kilometrin tuntivauhtia. Jonoja muodostui myös Tiehallinnon suosittelemalle kiertotielle eli Vanhalle Lahdentielle.

Tie 9:llä Jyväskylän ja Tampereen välillä liikenne on niin ikään ruuhkautunut pahoin. Hangon ja Helsingin välisellä tie 51:llä Jorvaksen kohdalla Kirkkonummella liikennettä on myös ollut paljon. Myös tie 7:llä Kotkasta Helsinkiin liikenne etene hidastellen. Muilla pääteillä liikenne sujuu edelleen kohtuullisen sujuvasti.

Kaupat ovat tänään jälleen avoinna kello 12-21. Linja-autojen kaukoliikenteessä ajetaan normaalit sunnuntai- ja SS-vuorot. Myös junaliikenne on palannut normaaliin aikatauluun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat