Palestiinalaiset pohtivat itsenäisyysjulistusta

Palestiinalaisjohtajat pohtivat alueen julistautumista itsenäiseksi yksipuolisesti.

-Palestiinalaishallinto uskoo, että sillä on kansainvälisen oikeuden perusteella oikeus luoda demokraattinen valtio kaikille vuonna 1967 valloitetuille alueille. Valtion pääkaupunki olisi Jerusalem, sanotaan palestiinalaishallinnon virallisessa tiedotteessa.

Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n ja muiden poliittisten puolueiden johtajat kokoontuivat perjantaina. Kokouksen osallistujat syyttivät Israelia tiekarttana tunnetun rauhansuunnitelman noudattamatta jättämisestä.

Lausunto nähtiin vastareaktiona palestiinalaisten pääministerin Ahmed Qurien ehdotukselle palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisestä valtiosta.

Palestiinalaiset uhkasivat itsenäisyysjulistukselle viimeksi syykuussa 2000. Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat kuitenkin perui aikeen. Palestiinalaisten kansannousu alkoi pian perumisen jälkeen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat