Painostaminen ei auta nuorta päätöksenteossa – 10 vinkkiä ysiluokkalaisen yhteishakuun

Nuorten ääni -toimitus kysyi nuorilta yhteishausta 3:02
Lukio vai ammattikoulu? Nuoret vastaavat. Jutussa haastateltavina: Leon Siren, Paprika Åberg, Luna Tuomisto, Minetta Hämäläinen, Zenele Kalkas ja Satu Marchesani. Toimittajina Nooa Kyrönseppä ja Amanda Kettunen.

Jutun on toimittanut pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimitus, joka keräsi opinto-ohjaajilta vinkkejä oppilaille ja vanhemmille yhteishakua varten.

Tänään on alkanut yhteishaku, jossa 9-luokkalaiset hakevat perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin. Opinto-ohjaajien mielestä ysiluokkalaisille tärkeintä on tutustua oppilaitoksiin etukäteen. Vanhempien tuki on myös olennainen tulevaa koulua valitessa.

Yhteishaussa hakijat valitsevat seitsemän itselleen mieluisaa opiskelupaikkaa ja täyttävät ne hakulomakkeeseen toivejärjestyksessä. Vaihtoehtoina 9.-luokkalaisilla on ammatillisen peruskoulutuksen ja lukiokoulutuksen lisäksi opiskeluun ja elämään valmentavia koulutuksia sekä kansanopistojen tarjoama opistovuosi oppivelvollisille. Tutkintokoulutukseen valmistava koulutus (TUVA) on korvannut aiemmat kymppiluokat. 

Hakemus pitää lähettää viimeistään 21.3.2023 klo 15.00. Valintatuloksen saa aikaisintaan 15.6.2023 ja opiskelupaikka pitää ottaa vastaan 29.6.2023 mennessä.

Opojen vinkit yhteishakuun

1. Käy mahdollisimman monissa avoimissa ovissa

Sieltä näkee minkälainen koulu ja sen ilmapiiri on ja tapaa opettajia, rehtorin sekä muita oppilaita. Vierailu myös auttaa sinua sopeutumaan ja kotiutumaan tulevaan kouluusi, jotta ensimmäinen koulupäivä ei tunnu niin pelottavalta. Avoimet ovet helpottavat myös valintaa, sillä näet, sopiiko koulu todella sinulle. 

2. Kysy neuvoa

Opojen työ on auttaa oppilaita, joten neuvot ovat aina hyvin harkittuja. Kaverit, sukulaiset, sisaret ja vanhemmat ovat myös hyviä auttamaan valinnoissa ja antamaan vinkkejä sekä uusia näkökulmia.

3. Hae juuri niihin kouluihin, joihin oikeasti haluat

Varsinkin pääkaupunkiseudulla on todella paljon eri tavalla painotettuja opintoja. Siitä kannattaa ottaa hyöty irti.

4. Mieti koulumatkan pituutta

Jos matka kestää joka päivä yli tunnin, kannattaa harkita, onko koulu todella sen arvoinen. 

5. Selvitä ennakkotehtävät

 Selvitä hyvissä ajoin, onko hakemaasi oppilaitokseen jotain ennakkotehtäviä tai pääsykokeita. Ota selvää, mihin mennessä ne pitää palauttaa tai milloin ne ovat.

Jos haet harkintaan perustuvassa valinnassa, tarkista oppilaitoksen ohjeet hakemuksen liitteistä ja niiden toimittamisesta. 

6. Tarkista, että valitsemasi hakukohde on oikein

Esimerkiksi hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon hakukohteessa saattaa olla vain toinen osaamisaloista.

7. Yhteishausta ei kannata stressata

Arvosanoja ehtii hyvin nostaa yhdeksännellä luokalla, koska ne lähetetään Opetushallitukseen vasta viimeisen kouluviikon alkupuolella, joten älä luovuta! Opot ja muut opettajat myös auttavat sinua parhaansa mukaan, jotta pääset haluamaasi kouluun. 

8. Vanhemmat: kuunelkaa nuorta

Huoltajien kuuluu olla kiinnostuneita nuoresta, miettiä nuoren parasta ja kuunnella nuoren ajatuksia ja mielipiteitä. Lopettakaa hetkeksi se, mitä teette, ja oikeasti kuunnelkaa nuorta - se ei kestä kauan. Nuoret tarvitsevat turvaa ja tukea, erillaisia näkökulmia, vinkkejä sekä aitoa hyväksyntää ja vahvistusta omaan päätökseen. Antakaa heille se. 

9. Nuori päättää

Muista, että päätös on sinun, ei kavereidesi, vanhempiesi tai opon. Huoltaja ei saa päättää nuoren puolesta tai painostaa valinnassa. Aikuisen pitää kunnioittaa nuoren päätöksiä ja antaa hänen tehdä ne itse.

10. Vaihtoehtoja on

 Ei ole maailmanloppu, vaikka et pääsisikään lukioon tai ammattikouluun. Muitakin vaihtoehtoja on. Jos et vielä tiedä mitä haluat, hae TUVA-koulutukseen eli tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen.

Lue myös:

    Uusimmat