On tämä epäreilua, ajattelen amerikkalaisten huippuyliopistojen hakuskandaalin aikana. Eikö yliopiston opiskelupaikan saaminen pitäisi perustua vain ja ainoastaan opiskelijan ansioihin ja olla palkintona vuosia jatkuneesta aherruksesta opintojen parissa? Meitä skandaali kosketti läheltä, koska sen julkitulo sattui samaan kevääseen, kun nuorimmainen Katrina alkoi pyrkiä yliopistoon.
Petos- ja lahjussyytökset ovat laskeneet yliopistohakuprosessin ylle ikävän pilven toiveikkuuden sijaan.
Katrinan ja hänen ikäpolvensa kilpajuoksu kohti yliopisto-opiskeluja, mieluiten arvostetuissa huippuyliopistoissa, alkoi jo kehdossa. Heidät pantiin montessori- ja kielikoulupäiväkoteihin, joita seurasi koulunkäynti yksityisissä ala- ja yläkouluissa.
Useasti lukio on käyty joko IB (International Baccalaureate)-luokalla tai he ovat suorittanet lukiossa yliopistojen ensimmäisen vuoden kursseja saadakseen etumatkaa korkeakouluopiskeluihin ennen kuin sen taival on edes alkanut.
Ei ihme, että Amerikassa moni vanhempi tuntee olevansa myöhässä kun hän herää aamulla.
Kilpailu urheilulajeissa katsotaan eduksi
Olen vanhempana ollut tiiviisti mukana eskarista lähtien tyttäremme Katrinan koulutaipaleella, joka tänä keväänä kulminoitui yliopistoon pyrkimiseen.
Hakijoiden lukiosuoritus on ratkaiseva, mutta niin ovat monet opiskelun ulkopuoliset harrastukset, kuten jonkin urheilulajin harrastaminen, mieluiten kilpailutasolla sekä muiden ihmisten hyväksi tehtävä vapaaehtoistyö. Amerikassa nuoren pitää huippuarvosanojen lisäksi todistaa olevansa aktiivinen yhteiskunnan jäsen: hän on auttanut ja uhrautunut muiden puolesta tai kilpaillut urheilujoukkueessa osoittamalla näin yhteistyökykyä ja tiimihenkeä.