Valtiovarainministeriön tilannekatsaus on ilkeää luettavaa, ainakin suomalaisille poliitikoille. Suomi on elänyt velaksi vuodesta 2009, ja nyt uhkana on koko julkisen talouden ajautuminen umpikujaan. Savotta kahdelle seuraavalle hallitukselle on valtava, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.
Toki valtiovarainministeriön tehtäviin on aina kuulunut varoittelu. Velkaantuminen on pahasta, ja alijäämää pitää karttaa. Torstaina julkistettu VM:n virkamiespuheenvuoro on kuitenkin lajissaan tiukimpia, mitä aikoihin on nähty. VM ilmoittaa, että jos valtion menoja ei aleta karsia jo ensi keväänä, uhkana on julkisen talouden ajautuminen umpikujaan. Se taas tarkoittaisi puuttumista hyvinvointivaltioksi kutsutun rakennelman perustuksiin raskaalla kädellä: sinun ja minun, lapsiemme ja vanhempiemme nauttimiin erilaisiin etuisuuksiin.
Sopeutustarve on valtava
Mutta etuisuuksiin tullaan joka tapauksessa puuttumaan jo seuraavilla vaalikausilla – jos poliitikot näkevät asiat samoin kuin ministeriön virkakunta. Voiko niitä edes nähdä toisin? Voisiko esimerkiksi kuvitteellinen uusi vasemmistovetoinen hallitus Marin II lähteä siitä, että hyvinvointivaltion rahoitusongelmat ratkotaan lisävelalla?
VM:n laskelman mukaan sopeuttamisen, kuten termi kuuluu, tarve on kahdeksan seuraavan vuoden aikana 9 miljardia euroa. Tästä kaksi kolmasosaa pitäisi tiristää alkavalla vaalikaudella, yksi kolmannes sitä seuraavalla.
Lue lisää: Valtiovarainministeriö: Suomen julkista taloutta vahvistettava kuudella miljardilla ensi vaalikaudella
Ovatko summat suuria vai pieniä? Viime vuosien velkaantumishuumassa miljardit ovat tosin alkaneet tuntua pikkusummilta, mutta havainnollisuuden vuoksi: valtion (velalla paisutettu) budjetti on ensi vuonna 80,5 miljardia euroa. Velkaa ensi vuonna otetaan noin 8 miljardia. Siis kahdeksan miljardia niihin hyvinvointivaltion menoihin, joihin eivät tulopuolen rahat riitä. Marinin hallituksen velkaantumistahti on ollut ennennäkemätön.
Hallitus on perustellut velanottoa kriiseillä. Koronaa hoidettiin avoimella shekillä. 10 miljardia kului, mutta koronaa ei saatu kuriin. Sitten on tarvittu rahaa puolustustarvikkeisiin, jotta Venäjä pysyisi kurissa. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamat menot on helpompi ymmärtää, samoin ukrainalaisista sotapakolaisista huolehtiminen.
Vertailla voi myös Ruotsiin. Suomessa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on kivunnut yli 70 prosentin. Samat kriisit kokeneessa Ruotsissa se on 32.
Ansiosidonnainen listan kärjessä
VM:n virkamiespuheenvuoron otsikko kuulostaa hallitusohjelman nimeltä: Uudistuva ja kestävä Suomi. Otsikko henkii myönteistä tulevaisuususkoa, mutta tavoitteeseen pääsy edellyttää ihan muuta: verta, hikeä ja kyyneleitä.
Otetaan muutama esimerkki: Verta kentälle saataneen, jos seuraava hallitus uskaltaa puuttua ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoon ja muutenkin uudistaa työttömyysturvaa tavalla, joka pakottaa ihmisiä vastaanottamaan työtä nykyistä herkemmin ja pysymään töissä nykyistä pidempään. Näitä toimia tarvittaisiin, jotta yhä useampi suomalainen saataisiin maksamaan veroja yhteiseen hyvään.
Hikeä pukkaa varsinkin julkisella sektorilla, jossa tarpeet mutta myös mahdollisuudet hallinnon tehostamiseksi ja digitaalisten palveluiden kehittämiseksi ovat valtaisat. Varsinkin johtavissa asemissa olevilta tämä edellyttää jotain ihan muuta kuin mukavaa perusduunia varmassa työpaikassa.
”Tuntuu jokaisen arjessa”
Kyyneleitä tullaan vuodattamaan, jos verojärjestelmää rukataan VM:n haluamaan suuntaan. Työn verotusta ministeriö ei luojan kiitos kiristäisi, mutta sen sijaan tähtäimessä ovat alennetut arvonlisäverokannat ja yritysverotus. Sitä VM ei tässä paperissa paljasta, nostaisiko se esimerkiksi ruuan, sanomalehtien, ravintolapalveluiden tai vaikkapa rehujen arvonlisäveroa. Tai mitä täsmälleen tarkoittaisi osinkoverotuksen neutraaliuden lisääminen.
VM kiteyttää: ”Suomen julkisen talouden vahvistamista ei ole mahdollista tehdä niin, ettei se lainkaan tuntuisi monen suomalaisen arjessa.”
Virkamiehet voivat varoitella, suositella ja neuvoa, mutta päätöksiä he eivät tee. Kuten VM:n paperin loppukaneetti kuuluu: ”Kansan vaaleilla valitsemat päättäjät tekevät päätökset talous- ja hallintopolitiikan suunnasta.”
Seuraavien kahden eduskunnan kansanedustajat tekevät päätökset ja kantavat myös vastuun kansakunnan tulevaisuudesta. Jos VM:ää on uskominen, kyse on lähinnä siitä, puututaanko asioihin lapiolla nyt vai sitten joskus myöhemmin kauhakuormaajalla.