Kevään eduskuntavaaleista tulee sittenkin synkät velkavaalit, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Perjantaina valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vyörytti julkisuuteen valtiovarainministeriön tuoreet kehyslaskelmat ensi vaalikaudelle.
Saarikon mukaan kasvaneet korkomenot ja inflaation vauhdittamat etuuksien indeksikorotukset tarkoittavat sitä, että valtio joutuu ottamaan ensi vaalikaudella velkaa yli kymmenen miljardia joka vuosi.
Tämä ilman uusia menoja, kehityskohteita tai kriisejä, samaan aikaan kun pohjalla on pahasti velkaantunut valtiontalous.
Pelkästään valtion tämän vuoden korkomenot on pompanneet jo 2,6 miljardiin. Määrä on kolminkertainen viime vuoteen verrattuna.
Valtiovarainministeriö ei osannut ennakoida, miten huonoksi tilanne voi mennä.
Lue lisää: Saarikko: Suomen taloustilanteessa vakava käänne, puolueet kutsuttu koolle – tuleva hallitus joutuu ottamaan joka vuosi lainaa yli 10 miljardia
Lukkari Majasen opit eivät maistu Anderssonille
Valtiovarainministeriö esittelee uudet kehyslaskelmansa maanantaina. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kutsuu puolueet koolle ensi viikon torstaiksi Saarikon pyynnöstä.