Suomalaiset istuvat yhä enemmän vauvasta vaariin. Eilen julkaistuissa Move-mittauksen tuloksissa on kuitenkin havaittavissa myös positiivista kehitystä.
Istuva elämäntapa heikentää ihmisen kehon liikkuvuutta ja aiheuttaa lihasjumeja, jotka saavat aikaan päänsärkyä sekä tuki- ja liikuntaelinongelmia. Tämä näkyy karulla tavalla perusliikkeiden suorittamisessa. Valitettavan moni ei pääse kyykkyasentoon. Kyykkyasento kertoo erityisesti pohkeiden, selän ja rintarangan liikkuvuudesta.
– Kyykkyasennossa ollaan kädet ylhäällä ja sehän nyt meitä istuvia ihmisiä rupeaa ensimmäisenä kiristämään, yliopistotutkija Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta sanoi Huomenta Suomessa torstaina.
Istuva elämäntapa ei kosketa vain aikuisia toimistotyöläisiä. Myös lapset ja nuoret istuvat yhä enemmän, mikä heikentää heidän liikkuvuuttaan – eritoten ylävartalon liikkuvuutta. Myös kestävyyskunnossa on suuria eroja lasten ja nuorten kesken.
– Myös paikkakohtaisia eroja. Pitkien koulumatkojen istuminen bussissa näkyy ihan arjen asioissa, Sääkslahti sanoo.
Positiivisiakin uutisia on. Nykylapset ja -nuoret näyttävät harrastavan paljon lihaskuntoa parantavia lajeja, minkä vuoksi heidän lihaskuntonsa onkin hyvällä tasolla.
Lue myös: Pystytkö vielä näihin liikkeisiin? Testaa, oletko yhtä hyvässä kunnossa kuin ikäisesi kuuluu olla
Kahdeksasluokkalaisten kunnossa suunta on ylöspäin
Lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta on kerätty jälleen tietoa Move-mittauksessa, jonka tulokset julkistettiin eilen. Move-mittaukseen osallistuvat viides- ja kahdeksasluokkalaiset suorittavat erilaisia kuntotestejä, jotka mittaavat kestävyyttä, liikkuvuutta ja lihasvoimaa.
– Se on todella mittava ja maailmanlaajuisestikin hyvin ainutlaatuinen ja upea systeemi. Osoitamme olevamme kiinnostuneita siitä, miten meidän lapset ja nuoret voi, Sääkslahti ylisti Move-mittausta, joka tavoitti viime vuonna ensimmäistä kertaa koko kahdeksasluokkalaisten ikäluokan, noin 100 000 nuorta.
