Mainos

Osuuspankit maksavat takaisin pääomasijoituksia

Osuuspankit maksavat lähiaikoina kokonaan takaisin valtiolta ja valtion vakuusrahastolta otetut pääomasijoitukset. Kuluvan vuoden loppuun mennessä pääomasijoituksia maksetaan takaisin yhteensä 1,2 miljardia markkaa, ja loput 708 miljoonaa maksetaan takaisin ensi vuoden alkupuoliskolla.

Pääomasijoitusten takaisinmaksu alentaa Op-ryhmän vakavaraisuutta 0,9 prosenttiyksikköä ja Oko-konsernin vakavaisuutta noin 0,7-0,9 prosenttiyksikköä. Op-ryhmän vakavaisuus oli syyskuun lopussa 12,2 ja Oko-konsernin 20,4 prosenttia.

Op-ryhmällä on tällä haavaa jäljellä vuodelta 1992 peräisin olevia valtion pääomasijoituksia yhteensä 1 524 miljoonaan markkaa ja Suomen Säästöpankin kauppaan liittyviä vakuusrahaston pääomasijoituksia 453 miljoonaa markkaa. Valtion pääomasijoitusta on 32 osuuspankilla ja vakuusrahaston pääomasijoitusta 19 pankilla.

Takaisinmaksujärjestely tapahtuu siten, että eräät osuuspankit maksavat itse takaisin pääomasijoituksia joko kokonaan tai osittain. Muilta osin Oko lunastaa pääomatodistukset ja perii pankeilta niistä kolmen kuukauden helibor-viitekorkoon sidottua korkoa. Järjestelyn tekee mahdolliseksi se, että Op-ryhmä toimii uudistetun osuuspankkilain tarkoittamana yhteenliittymänä.

Vielä rahoitustarkastuksen lopullisen päätöksen vaativan maksujärjestelyn mukaan Oko lunastaa joulukuussa takaisin pääomatodistuksia valtiolta enintään 816 miljoonan ja vakuusrahastolta 387 miljoonan markan arvosta. Osuuspankkikeskus sitoutuu lunastamaan pääomatodistukset Okolta viimeistään vuoden 2002 loppuun mennessä.

Tämän vuoden loppuun mennessä takaisin maksettavien pääomatodistusten jälkeen valtion pääomasijoituksia jää enää vain Osuuspankki Realumille yhteensä 708 miljoonan markan arvosta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.