Osaavatko myyjät esitellä Lumia 800-älypuhelinta? - Tässä testitulos

MTV3 Uutiset kertoi eilen testituloksesta, jonka perusteella Nokian toimitusjohtajalla Stephen Elopilla on aihetta huoleen.

Kysyimme yhteensä kymmenestä eri liikkeestä Helsingissä ja Tampereen seudulla, minkälaisen älypuhelimen asiakkaan kannattaisi ostaa. Esiinnyimme tuiki tavallisina asiakkaina.

Peräti kuudessa liikkeessä asiakkaalle suositeltiin ensimmäiseksi Android-puhelimia, erityisesti Samsungin valmistamia puhelimia. Kahdessa tapauksessa valinta olisi osunut selvästi Lumia 800-malliin ja kahdessa tapauksessa joko Lumiaan tai muuhun kilpailevaan tuotteeseen.

Tulos on erinomaisen hyvä asia Googlelle ja Samsungille, mutta erittäin kova pala purtavaksi Nokialle. Nokian kannalta huonoa on, että monessa kaupassa huokui selvästi, että myyjät olivat innostuneempia Android-puhelimista kuin hyvin näytille asetetusta Lumiasta.

Joissakin liikkeissä myyjät myös kertoivat Lumia 800-mallista osittain virheellistä tietoa.

Myyjille kolme kysymystä - Full HD-aiheutti päänvaivaa

Testasimme erikseen myös myyjien asiantuntemusta Nokian Lumia 800 -mallista kolmella kysymyksellä:

1. Mikä on akun kesto? (Ilmoitettu 3G-enimmäispuheaika on 9,5 tuntia ja videon enimmäistoistoaika 6,5 tuntia)

2. Voiko laitteen kameralla kuvata Full HD -videoita? (Lumia 800 kameralla voi kuvata 720p HD -tarkkuudella, mutta ei täydellä 1080p Full HD -tarkkuudella.)

3. Voiko myyjä esitellä Marketplace-sovelluskaupan toimintaa? (Tällä testattiin myyjän osaamista, intoa auttaa asiakasta ja sitä onko laite kytketty verkkoon parhaimman käyttötuntuman saamiseksi.)

Kukaan myyjistä ei ryhtynyt tarkasti erittelemään Lumia 800-mallin akun kestoa. Akun todettiin yleisesti kestävän käytöstä riippuen päivän tai kaksi, mikä käytännössä kyllä pitää paikkansa. Tämä ei tosin kertonut juurikaan Lumia 800 -mallin tuntemuksesta, sillä lähes kaikkia nykyisiä älypuhelimia täytyy ladata vähintään muutaman päivän välein.

Kysymys Full HD -videokuvausmahdollisuudesta aiheutti myyjissä huomattavan paljon epävarmuutta. Kolmessa liikkeessä kameran sanottiin virheellisesti kykenevän Full HD -kuvaukseen. Muissa liikkeissä kameran todettiin epäröiden pystyvän ainakin HD-tarkkuuteen, mikä on oikea vastaus.

Windows Phonen Marketplace -sovelluskaupan osalta suurin osa liikkeistä onnistui hyvin esittelemään sovelluskaupan toimintaa asiakkaalle ja laitteen verkkoyhteydet olivat toiminnassa. Kahdessa liikkeessä sovelluskaupan ja verkko-ominaisuuksien esittelyt kuitenkin kangertelivat verkkoyhteyden puuttumisen vuoksi. Toisessa tapauksessa laitteen esittely tyssäsi täysin tässä kohdassa.

- Minua kyllä harmittaa, kun tämä meidän langaton verkko ei toimi, joutui myyjä toteamaan.

Yhdessä liikkeessä myyjä suositteli Samsungin Android-puhelinta vedoten tutkimukseen, jonka perusteella Android on helppokäyttöisempi kuin Windows Phone. Muissa liikkeissä kuitenkin todettiin päinvastaisesti tai sanottiin kummankin käyttöjärjestelmän olevan yhtä helppokäyttöisiä.

Pääsääntöisesti myyjien tietämys Lumia 800-mallista oli selvityksemme perusteella hyvällä tasolla. Myyjät myös suhtautuivat asiakkaaseen pääsääntöisesti positiivisesti ja monissa liikkeissä asiakasta kannustettiin kokeilemaan laitteita. Ainoastaan yhdessä liikkeessä palvelu oli suorastaan ynseää.

(MTV3 - Niko Ranta - Jari Heikkilä)

Lue myös:

    Uusimmat