Osaatko elvyttää pandemian aikaan? Puhalluselvytystä aikuisille ei koronapandemian aikana suositella.
12.6.2021: Jalkapallon EM-kisoissa pelatussa Tanska–Suomi-ottelussa Tanskan keskikenttäpelaaja Christian Eriksen tuupertui äkisti kentän pintaan. Lääkintähenkilöstö elvytti ja hoiti Erikseniä kentällä ennen miehen viemistä sairaalaan. Tästä syystä MTV Uutiset julkaisee aihepiiriä koskevan artikkelin uudelleen. Artikkeli elvytysohjeista on julkaistu alun perin 5.2.2021.
Suomen punainen risti on julkaissut ohjeet paineluelvytykseen koronapandemian aikana.
Puhalluselvytystä ei anneta pandemianaikana aikuiselle, jolla joko on todettu covid19-tartunta, tai tartunnasta on vahva epäily. Maallikkoauttajille suositetaan pelkkää rintakehän paineluelvytystä sekä ääniohjeilla käyttäjäänsä neuvovan defibrillaattorin käyttöä.
Ohje lapsen ja aikuisen elvyttämiseen pandemian aikana on erilainen: lapsen ja hukkuneen elvytyksessä voidaan antaa puhalluselvytystä, jos auttaja on saanut siihen koulutuksen ja puhaltaminen on mahdollista.
Paineluelvytystä jatketaan tauotta, kunnes ensihoito saapuu paikalle.
Näin elvytät aikuista covid-19-pandemian aikana
- Jos autettava on tajuton, kysy kovalla äänellä, tarvitaanko apua. Pidä 1–2 metrin turvaväli autettavan kasvoihin.
- Jos autettava ei vastaa, siirry lähemmäksi ja herättele ravistelemalla esimerkiksi reidestä.
- Jos autettava ei vieläkään reagoi, soita hätänumeroon 112. Aseta puhelin kaiutintoiminnolle.
- Avaa hengitystiet ojentamalla autettavan pää. Älä vie omia kasvojasi lähelle autettavan kasvoja.